Näin saatiin myös vuosi 2012 pakettiin - vaikkakin hieman murheellisissa merkeissä {#emotions_dlg.wink}. Vuosi oli pienoista vuoristorataa kuten graafinen seurantammekin kertoo. Vuosi alkoi mollivoittoisesti mutta helmikuun puolessa välissä saatiin mukava putki päälle ja kassa kasvoi kohisten.

 

Kevätaurinko sulatti kuitenkin lumikinosten myötä myös meidän kassaamme uhkaavasti kunnes kesä pyörähti kunnolla käyntiin. Vaikka ulkona ei kesältä näyttänytkään niin aurinko paistoi mukavasti ja kassa kasvoi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aina syyskuun loppupuolella tapahtunutta pientä notkahdusta lukuunottamatta.

Siitä selvittiin nopeasti ja alkoi uusi nousukausi joka huipentui joulukuussa lukemiin 2042 € - siis tonnin pelikassalla oltiin tehty yli kaksi tonnia voittoa! Tontut kai kuulivat äänekkään tuuletuksemme ja kertoivat siitä joulupukille joka laittoi putken poikki viime hetkillä ja loppuvuosi oli taas hieman mollivoittoista ja kassa pieneni loppujen lopuksi arvoon 1843,61 €.

Vuoden aikana laitettiin mukava määrä vihjeitä - yli 1400 kpl joka lienee riittävän suuri otanta - alla tarkemmat statistiikat:

Yhteenveto 2012  
Panostus 32 960,10 €
Voitto 34 803,71 €
Erotus 1 843,61 €
Palautusprosentti 105,59 %
   
Kohteita 1470
Osunut 873
Oikein 59,39 %

Menestyksekästä pelivuotta 2013!

{fusionchart id="2" Seuranta 2012}

Toivottavat Janne & Jyrki

VetoVeljet Oy