Eilisen ainut pelivihje tuli komeasti kotiin, kun Jukurit otti vihdoin ansaitun 1-0 kotivoiton KooKoosta. Tänään katseet käännetään Liigan osalta Ouluun, kun Kärpät ja Ilves kohtaavat ottelusarjan neljännessä kohtaamisessa. Ottelusarja on 2-1 Ilvekselle, mutta edelliseen otteluun selvästi parantaneet oululaiset ovat iskuetäisyydellä ja tämä kotiottelu olisi oiva tilaisuus pistää ottelusarja tasoihin.
Kärpiltä merkittävä parannus edelliseen otteluun
Oulun Kärppien pudotuspelit alkoivat tahmeasti, kun avausottelussa se jäi selvästi paremmin pelanneen Ilveksen jalkoihin lukemin 5-1. Toiseen otteluun Kärpät pystyi parantamaan, mutta hieman kuriton esitys ja ajoittainen löysäily kostautui ja Ilves voitti toisen ottelun jatkoajan jälkeen 1-2. Keskiviikkona pelatussa kolmannessa ottelussa Tampereella Kärpät hallitsi ottelua ja onnistui kaventamaan 1-2 vierasvoitolla ottelusarjan samoihin lukemiin.
Tänään perjantaina Kärpillä on hyvä sauma tasoittaa ottelusarja 2-2:een, kun sarja siirtyy jälleen Oulun Raksilaan. Kärppien sarja on ollut nousujohteinen ja kun kahdessa ensimmäisessä ottelussa esiintynyt kurittomuus sekä liiallinen tuomarityöskentelyyn puuttuminen jäi sivuun kolmannesta ottelusta, niin tuloksena oli ansaittu voitto. Ilveksen peliin kolmannessa ottelussa vaikutti merkittävästi ykkössentteri Petri Kontiolan loukkaantuminen, mutta ei silti oteta mitään pois Kärppien voitosta.
Kärppien kokoonpanotilanne neljännen ottelun alla on hyvä ja Lauri Marjamäki saa näillä näkymin jalkeille iskukykyisen nipun. Kärppien maalilla jatkanee hyviä otteita jo useamman ottelun ajan esittänyt Joel Blomqvist, joka näyttää sivuttaneen ykkösveskarin paikalta Stanislav Galimovin.
Ilveksen täytyy parantaa
Tampereen Ilves sai sarjaan mahtavan startin, kun se onnistui voittamaan kaksi ensimmäistä ottelua. Kolmannessa ottelussa Ilves ei saanut koneestaan täysiä tehoja irti ja Kontiolan loukkaantuminen sotki peliä entisestään. Kontiolan loukkaantumisesta ei ole tihkunut lisätietoja välipäivän aikana, mutta hänen puuttuminen Ilveksen rosterista olisi iso takaisku vierasjoukkueelle.
Ilves-puolustus sai keskiviikkona odotetun palaajan sairastuvalta, kun Les Lancaster palasi tamperelaisten alakertaan. Lancaster on tärkeä puolustaja, mutta pelikunto ei varmasti ole vielä sataprosenttinen loukkaantumisen jäljiltä. Ilveksen maalilla jatkanee tasaisen varmasti läpi kevään pelannut Marek Langhamer, joka joutunee tänään kiekkosateeseen.
Jatkoonpääsyn suhteen vierailija Ilves on edelleen suosikki jatkamaan, sillä vaikka se häviäisi tämän ottelun, niin kotietu kolmeen viimeiseen otteluun tekee tupsukorvista suosikin jatkamaan. Ja ei mennä asioiden edelle muutenkaan, sillä Ilves johtaa edelleen ottelusarjaa ja vaikka Kärpät on tämäniltaisen ottelun suosikki, niin totta kai myös Ilveksellä on iskun paikka tänään – Kontiolan mahdollisesta poissaolosta huolimatta.
Kärpät suosikkina Raksilan perjantai-iltaan
Perustasoltaan joukkueiden välillä ei ole merkittävää tasoeroa, kuten jo aiemmissa vihjeissä näiden joukkueiden välillä olemme maininneet. Kotietu sekä Kontiolan mahdollinen poissaolo kääntävät voimasuhteita isäntien suuntaan ja Kärpät lähtee otteluun yli neljä kertaa kymmenestä voittavana suosikkina. 1X2-kertoimet ovat markkinoilla hyvin kohdallaan, joten peli-ideoissa katseet käännetään maalimääriin.
Ottelusarja on ollut äärimmäisen tasainen avausottelua lukuunottamatta. Vähämaalisuus on leimannut kahta edellistä ottelua ja kummankin joukkueen laatuveskarit ovat onnistuneet edellisissä otteluissa hyvin. Arviomme alle 4,5 maalin toteutumiselle varsinaisella peliajalla on 57% ja tarjolla oleva kerroin 1,85 kelpaa pelikupongille.
Pelivalinnat:
— Kärpät – Ilves: Alle 4,5 maalia, kerroin 1,85 (STSbet, Jetbull)
1.4.2022 Liiga: Kärpät – Ilves