Tampereen Nokia Arenalla on perjantai-iltana luvassa todellinen huippuottelu, kun kaksi Liigan tämän hetken kiistattomasti parasta joukkuetta taistelevat runkosarjan voitosta. Tapparalle ottelu on runkosarjan viimeinen ja kirvesrinnat varmistavat voitolla runkosarjan piikkipaikan. Ilveksellä on ottelu vielä huomenna, mutta myös tupsukorvat voivat varmistaa runkosarjan voiton tässä ottelussa, mikäli joukkue ottaa vähintään kaksi pistettä. Luvassa onkin todella kiihkeä ja kuuma paikallispeli, jonka panokset eivät runkosarjan ottelussa voisi juuri isommat olla.
Tamperelaisyleisölle tarjolla äärimmäisen hieno ottelu
Tampereen perjantai-illassa on tarjolla äärimmäisen hieno kohtaaminen, kun kaksi perinteikästä seuraa ottavat mittaa toisistaan ja panoksena ei ole enempää eikä vähempää kuin runkosarjan voitto. Tällä hetkellä Tappara on runkosarjan ykköspaikalla yhden pisteen erolla ennen paikallisvastustajaansa. Suora kolmen pisteen voitto tästä ottelusta nostaisi kirvesrinnat tavoittamattomalle neljän pisteen etumatkalle. Tapparalle ottelu on kauden viimeinen, mutta Ilves pelaa huomenna lauantaina vielä HPK:ta vastaan.
Tappara nappasi jo tämän kauden osalta yhden pytyn, kun joukkue kävi voittamassa jääkiekon Mestarien liigan länsinaapurissa Ruotsissa suomalaistähtiä pursuavan Luleån nenän edestä. Sen jälkeen joukkue on esiintynyt Liigassa kahdeksan ottelun verran, joista tuloksena on kuusi voittoa ja kaksi tappiota. Tiistaina Kuopiossa tuli työtapaturma KalPan vieraana, kun joukkue hävisi 3-0, mutta keskiviikkona kirvesrinnat hakivat solidin 1-4 vierasvoiton heikosta Vaasan Sportista. Perustasoltaan ja pelivoimaltaan Tappara on Liigan paras kooste ja suurin mestarisuosikki ennen kevään pudotuspelejä.
Vierasjoukkueen virkaa tässä ottelussa hoitava Ilves pääsee pelaamaan niin ikään kotihallissaan ja kotiedulla tässä ottelussa ole mitään muuta merkitystä kuin viimeinen vaihto-oikeus. Sen merkitystä ei kuitenkaan sovi vähätellä, sillä usein nämä isojen panosten ottelut ratkeavat erikoistilanteisiin ja hyökkäyspään aloitusta seuraaviin tilanteisiin. Marginaalit kärkiotteluissa on pienet ja valtavan kokemuksen isoista otteluista omaava Tappara on vahva tämänkaltaisissa otteluissa.
Ilves on ollut viime viikkoina huimassa vireessä ja kymmenestä edellisestä ottelustaan joukkue on voittanut yhdeksän, joista kaksi on tullut jatkoajan jälkeen. Kymmenen ottelun voittoputken pilasi ainoastaan edellinen paikallispeli helmikuun loppupuolella, kun Tappara oli keskinäisessä parempi lukemin 0-2, Ilves-tähtien keskittyessä hermoiluun. Hyvin saman tyyppistä playoff-lätkää on varmasti tarjolla myös tänään Nokia Arenalla, kun nämä kaksi laatuseuraa iskevät yhteen. Ilvekselle riittää ottelusta kahden pisteen voitto eli joukkueelle kelpaisi takuulla varsinaiselta peliajalta myös tasapeli.
Vähämaalista playoffkiekkoa luvassa?
Ottelussa kohtaavat Liigan kaksi tämän hetken parasta joukkuetta ja kun panoksena on runkosarjan voitto, niin perussarjan otteluksi tämä on ehdottomasti todella kermainen näytös. Arvostan joukkueista Tapparan niukasti paremmaksi koosteeksi ja viimeisen vaihto-oikeuden, valtavan voittamisen kulttuurin sekä playoff-kokemuksen turvin Tappara lähtee meidän papereissa tähän otteluun niukkansa suosikkina.
Isojen panosten kärkiottelussa maaliodottama on selvästi normaalia pienempi ja pelimielessä kiehtovimmat ideat painottuvat Tapparan menestykseen sekä vähämaalisiin lopputuloksiin. Laitetaan kohteeseen kaksi single-vetoa, joissa pelataan Tapparan moneyline-voittoa (arvio 52%) sekä alle 4,5 maalia, joka totetuu niin ikään hieman yli kerran kahdesta (53%).
Pelivalinnat:
- Voittaja: Tappara (sis. Ja + rl), kerroin 1,97 (XLBet)
- Alle 4,5 maalia, kerroin 1,94 (XLBet)
10.3.2023 Liiga: Tappara – Ilves