11.2.2022 Olympialaiset: Miesten 15km (P)

Suomen naiset järjestivät torstaina iloisen yllätyksen olympialaisia seuraavalle hiihtokansalle ottamalla kaksi mitalia 10 kilometrin perinteisen kilpailussa, joka kisattiin väliaikalähtönä. Sama formaatti viisi kilometriä pidempänä on luvassa perjantaiaamuna kello 9:00 Suomen aikaa miehillä, kun sinivalkoinen hiihtomaajoukkue lähtee Iivo Niskasen johdolla pysäyttämään norjalaisten ja venäläisten kilpaveljien rynnistystä.

Kisasta tulossa kahden kauppa?

Miesten 15 kilometrin kilpailu käydään Pekingin talviolympialaisissa perinteisellä hiihtotavalla ja Suomen joukkueen Iivo Niskanen onkin puhunut jo pitkään, että hänelle kyseessä on kisojen päämatka. Kuninkuusmatka 50 kilometriä sivakoidaan tänä vuonna vapaalla tyylillä, joten perinteisen erikoismies Niskanen lataa kaikki paukut oletettavasti tähän 15 kilometrin matkaan. Moni hiihtoa seuraava asiantuntija onkin leiponut Niskasesta ennakkosuosikin kisaan.

Niskasen kisat alkoivat toivotulla tavalla, kun Puijon Hiihtoseuran ykköspyssy otti pronssia 30 kilometrin yhdistelmäkisassa. Skiathlon oli lopulta venäläisten näytöstä, kun Aleksandr Bolshunov otti selvän voiton ja maamies Denis Spitsov tuli toiseksi reilun minuutin erolla voittajaa. Niskasen sen sijaan jäi pari minuuttia voittajasta ja vajaa 50 sekuntia toiseksi tulleesta Spitsovista. Skiathlonissa Bolshunov ja Niskanen olivat perinteisen osuuden jälkeen tasapäin suksien vaihtopaikalla, mutta venäläisten raakat vedot vapaalla hiihtotyylillä jättivät suomalaisen auttamatta kolmanneksi.

Niskasen vahvuudet ovat tulleet hyvin esille Pekingin kisapaikalla, jossa kilpaillaan poikkeuksellisen korkeassa ilmanalassa, n. 1 700 metriä merenpnnan yläpuolella. Samoja havaintoja on voinut tehdä myös venäläisistä kilpaveljistä, jotka ovat kestäneet raakaa matkavauhtia toistaiseksi mainiosti. Bolshunovin veto skiathlonissa oli niin raju näyttö tätä perinteisen kisaa silmällä pitäen, että voitosta voi hyvinkin povata kahden kauppaa jos välirikoilta ja muilta poikkeuksellisilta haavereilta vältytään.

Kumman kone kestää paremmin hurjan rasituksen?

Monet vedonlyöjät ovat nostaneet kertoimissa Niskasen suosikiksi, mutta omissa papereissa huippukuntoinen Bolshunov lähtee kisaan niukkana suosikkina. Bolshunovilta löytyy hurja kuntopohja, joka on kuorrutettu vielä äärimmäisen kovalla kirivaihteella. Myös Niskanen on rautaisessa kunnossa tällä hetkellä, mutta mielestämme Bolshunov oli vakuuttavampi kisojen avausmatkalla. Olisikin totaalinen ihme, mikäli voitto lipuisi tämän kaksikon ulkopuolelle. Kummankin maan huoltojoukot ovat onnistuneet toistaiseksi mainiosti ja sekä sinivalkoisten, että punasinivalkoisten hiihtäjien sukset ovat olleet kisojen parhaimmistoa päivästä toiseen, joten välineisiin kultamitali tuskin ratkeaa.

Vedonlyöntiyhtiö Lucky Elektra on nostanut omassa H2H-pelikohteessaan Iivon suosikiksi ja pääsemme iskemään venäläisen voittoa Iivosta kertoimella 2,00. Arviomme kohteelle on 55%, joten kerroinrajaksi tähän vetoon muodostuu 1,82. Huomioithan, että Bolshunovin ei tarvitse edes voittaa kisaa vaan riittää, että hän on maalissa korkeammalla sijalla kuin Niskanen. Kisan mahdollisia jättiyllättäjiä voivat olla venäläiset Denis Spitsov, Ivan Yakimushin sekä Alexey Chervotkin, jotka ovat kaikki esiintyneet toistaiseksi pirteästi tämän kauden perinteisen kisoissa.

Pelivalinnat: