Tampereen Ilveksen ja Lahden Pelicansin välieräsarja on ollut todella tasaista vääntöä ensimmäiset neljä ottelua. Ottelusarja on tällä hetkellä tasatilanteessa 2-2 ja aiempien tapahtumien myötä ottelusarja on muuttunut paras kolmesta -sarjaksi. Finaalipaikkaan vaaditaan tällä hetkellä kaksi voittoa, joten kotietua vielä ainakin tällä hetkellä hallussaan pitävä Ilves on isossa kuvassa suosikki jatkamaan finaaliin. Pelicans oli kuitenkin jo edellisessä ottelussa lähellä ryöstöä ja myös tässä ottelussa joukkueen mahdollisuuksia on hieman aliarvioitu. Ottelu alkaa 18:30.
Pelicans väläytteli edellisessä ottelussa
Lahden Pelicans tiedettiin ennen ottelusarjaa todella vahvaksi kotijoukkueeksi, mutta vierasvoittojen kairaaminen tämän kevään pudotuspelisarjoissa on ollut lahtelaiskoosteelle vaikeaa. KalPa-sarjassa joukkue ei voittanut vieraissa peliäkään, mutta kotietu sekä kotikaukalossa otetut neljä voittoa kuopiolaisista riitti siivittämään pussinokat välieriin. Tässä Ilves-sarjan kolmannessa ottelussa Pelicansin onnistui varastaa yksi voitti myös vieraskentällä, mutta Ilves on yhä kiinni ottelusarjan kotiedussa.
Edellisessä ottelussa Pelicans oli ensimmäiset 30 minuuttia selvästi parempi joukkue ja se johti ottelua ansaitusti vielä toisen erän puolessa välissä. Lester Lancasterin 1-2 kavennusosuma kuitenkin käänsi ottelun kulkua Ilveksen suuntaan ja kolmannessa erässä Ilves nousi ansaitusti 3-2 johtoon ja samalla koko ottelun voittoon. Kahdesta viimeisessä erässä tulleesta Pelicans-jäähystä voidaan olla montaa mieltä, mutta isossa kuvassa Ilves oli viimeiset 30 minuuttia selvästi vahvempi joukkue ja voitti ottelun ansaitusti.
Ottelusarjassa on menty toistaiseksi hieman poikkeuksellisella otteluohjelmalla, mutta viimeiset kolme ottelua pelataan vuoron perään Tampereella ja Lahdessa. Kumpikin esiintynee siis varmuudella ainakin kerran kotiyleisönsä edessä ja koska Ilveksellä on hallussaan kotietu, niin tamperelaiset ovat suosikkeja jatkamaan finaaliin paikallisvastustaja Tapparaa vastaan. Pelicans pystyy haastamaan tamperelaisia kuitenkin myös vieraskaukalossa mistä on osoituksena kolmannessa ottelussa napattu vierasvoitto.
Perustasoltaan Ilves on joukkueista niukasti laadukkaampi kokonaisuus, mutta kuten ottelusarjassa ollaan jo nähty, niin todella tasaisesta sarjasta on kyse. Kaikki ottelut ovat päättyneet yhden maalin erolla ja samanlaista, todella tasaista kohtaamista voi hyvällä syyllä povata myös tästä Nokia Areenalla pelattavasta ottelusta. Panosten kasvaessa myös ottelun maaliodotusarvo hieman laskee ja tässä kohtaamisessa on aineksia vähämaaliseen näytökseen.
Vierasmenestystä kupongille
Ilves sai sairastupaansa tyhjäksi viime viikolla ja tähän otteluun joukkue pääsee liki parhaalla kokoonpanollaan. Toki pelaajilla on varmasti yhä vammoja, mutta ainakin kokoonpanoon päävalmentaja Antti Pennanen on saanut liki parhaan koosteen. Marek Langhamer oli sivussa muutaman ottelun, mutta tähän kamppailuun hän palaa Ilveksen penkille varamaalivahdin roolissa. Aloittavana maalivahtina tässä kamppailussa Ilveksellä on Jakub Malek. Pelicans pääsee otteluun niin ikään parhaalla kokoonpanollaan.
Voimasuhteet ottelun alla ovat todella tasaiset ja mielestämme markkina on arvostanut Ilveksen tässä yksittäisessä ottelussa niukasti liian suureksi suosikiksi. Pelicansin suorasta voitosta tarjottu kerroin 4,50 Quickwiniltä on roima ylikerroin, mutta käytetään vihjeessä osuvampaa moneyline-kohdetta, johon saa kertoimen 3,10.
Pelivalinnat:
11.4.2023 Liiga: Ilves – Pelicans