Suomen naisten jalkapallomaajoukkue koki EM-kisojen avausottelussa karun 4-1 tappion huippumaa Espanjan käsittelyssä. Tänään Helmarit yrittävät avata pistetilinsä Tanskaa vastaan, mutta odotettavissa on avausottelun tapaan hikinen iltapuhde, sillä perustasoltaan Tanska on selvästi Suomea laadukkaampi kokonaisuus. Ottelussa on aineksia runsasmaalisuuteen ja vetomielessä kohdetta lähestytäänkin over-ajatukset mielessä, sillä kummankin joukkueen puolustuspeli oli pahasti hukassa avauskierroksella. Ottelu alkaa kello 19:00.
Tanska suosikki, Suomi pyrkii iskemään vastaan
Kummankaan joukkueen turnaus ei alkanut toivotunlaisesti, sillä sekä Tanska, että Suomi kokivat isonumeroiset tappiot avausotteluissaan. Tanska jäi Saksan jyrän alle tylyin 4-0 lukemin ja ottelun kulkua kuvastaa hyvin pallonhallintaprosentti, joka kirjattiin saksalaisten hyväksi peräti 62-38%. Maalipaikat menivät niin ikään Saksan hyväksi 22-6, joten Tanska koki ansaitun murskatappion avauskierroksella.
Tanskalainen naisjalkapallo on ollut viime vuosina hyvässä nosteessa eikä vähiten vuonna 2017 otetun EM-hopean ansiosta. Joukkueessa on toki tapahtunut tuon saavutetun mitalin jälkeen vaihtuvuutta, mutta mitalivalmentaja Lars Søndergaard on pitänyt omasta pelitavastaan kiinni ja se on tuonut mukavasti voittoja myös EM-hopean jälkeen. Tanskalla on turnauksessa muutamia poissaoloja ja etenkin maalivahtipeli on pieni kysymysmerkki mahdollista pudotuspelipaikkaa ajatellen.
Helmareiden ympärillä on kuohunut viime päivinä, kun entinen apuvalmentaja sekä muutamat muut nimettömänä pysyneet lähteet ovat arvostelleet mediassa päävalmentaja Anna Signeulin johtamistapaa. Olipa väitteet perättömiä tai ei, niin nämä asiat eivät voi olla vaikuttamatta joukkueen koheesioon ja yhteishenkeen tärkeän arvoturnauksen aikana.
Suomen turnaus alkoi nappisuorituksella, kun Linda Sällström vei Suomen 1-0 johtoon Espanjaa vastaan ensimmäisellä minuutilla. Helmareiden riemua ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, sillä Espanja tuli nopeasti rinnalle sekä ohi ja loppulukemat kirjattiin punapaitojen hyväksi lukemin 1-4. Suomi oli ottelussa pahassa mankelissa täydet 90 minuuttia, sillä pallonhallinta kirjattiin Espanjalle lukemin 67-33% ja maalipaikat peräti 32-4.
Maalirikasta hawaiji-palloa luvassa Milton Keynesissä?
Perustasoltaan Tanska on joukkueista selvästi laadukkaampi kokonaisuus ja vaikka juutit kokivat avausottelussa selvän tappion Saksalle, niin se lähtee tähän otteluun isona suosikkina. Stadium MK:lla Milton Keynesissä pelattavassa ottelussa on selvää potentiaalia runsasmaalisuuteen, sillä kummankaan joukkueen puolustuspeli ei todellakaan vakuuttanut avauskierroksella ja vastustajat päästettiin maalipaikoille todella avoimesti.
Suomi joutuu ottelussa taas kerran vastaanottavaksi osapuoleksi ja Tanska saanee luotua kymmeniä laadukkaita maalipaikkoja, joista se tähtihyökkääjänsä Pernille Harderin johdolla rokottanee Suomea useamman kerran. Kohteen parhaat pelivalinnat löytyvät runsasmaalisuudesta ja Tanskan runsasmaalisista tasoituskertoimista.
Pelivalinnat:
- Tanska – Suomi: Yli 2,5 maalia, kerroin 1,79 (TonyBet)
- Tanska -1,5 AH, kerroin 2,16 (TonyBet)
12.7.2022 Naisten EM-kisat: Tanska – Suomi