13.4.2023 Liiga: Pelicans – Ilves

Pelicansin ja Ilveksen välinen ottelusarja on katkolla torstaina, kun ohjelmassa on välieräsarjan kuudes ottelu. Lahden Pelicans haki tiistaina Tampereen Nokia Areenalta ansaitun 0-2 vierasvoiton ja torstaina se pääsee kotiyleisönsä eteen hakemaan ratkaisua. Finaalipaikkaan tarvitaan kuitenkin vielä yksi voitto ja Ilves ei takuulla ole heittänyt pyyhettä vielä kehään, vaikka tiistaina se ei saanut koneestaan täysiä tehoja irti. Pelicans lähtee kotiotteluunsa suosikkina ja kun markkina on arvioinut Ilveksen vierassuosikiksi, niin kohteen panostukset kääntyvät luonnollisesti isäntien suuntaan.

Pelicansilla alla tyly esitys tiistailta – löytääkö Ilves tehot?

Lahden Pelicans esiintyi tiistaina vieraskaukalossa todella jämäkästi ja nyt lahtelaiskooste on vain yhden voiton päässä seurahistoriansa toisesta finaalipaikasta. Edellisen kerran pussinokat nähtiin finaalissa kaudella 2011-2012, mutta silloin joukkueen oli tyytyminen hopeisiin mitaleihin, kun JYP oli lopulta finaaleissa parempi otteluvoitoin 1-4. Pelicansin finaalipaikka toteutuu arviomme mukaan noin seitsemän kertaa kymmenestä, sillä otteluvoittojen ollessa tilanteessa 2-2, viidennen ottelun voittanut seura on edennyt finaaleihin noin kahdeksan kertaa kymmenestä.

Pelicans oli todella hyvin voitossa kiinni jo neljännessä ottelussa johtaen 0-2, mutta lopulta Ilveksen onnistui nousta kolmannessa erässä rinnalle ja ohi. Ilveksen kiriä siivitti viime lauantaina hieman heppoiset jäähyt, mutta niille ei sovi antaa liian suurta merkitystä. Tiistaina joukkue sen sijaan pelasi todella kypsän ottelun vaikka avauserässä se olikin ajoittain todella pahasti Ilveksen jyrän alla. Patrik Bartosak pelasi uhrautuvasti pelaavan puolustuksen edessä todella jämäkästi ja lopulta Ilveksen kiri jäi hieman suutariksi vaikka tilastollisesti se kolmatta erää hallitsikin. Loppulukemat kirjattiin vieraiden hyväksi 0-2.

Tampereen Ilves pelasi loistavan runkosarjan ja ainoastaan toisen tamperelaisseuran huima kaauden loppu vesitti runkosarjan voiton tupsukorvien osalta. Myös pudotuspelit alkoivat vauhdikkaasti, kun puolivälierissä joukkue kaatoi todella hyvällä asenteella pelanneen Porin Ässät otteluvoiton 4-1. Myös tämä sarja alkoi Ilveksen osalta laadukkaasti, mutta sarjan edetessä koko joukkueen ja päävalmentaja Antti Pennasen ote sarjan viennistä on lipsunut pikkuhiljaa käsistä. Joukkueen johtavat pelaajat eivät onnistu maalinteossa ja samalla ykkösmaalivahti Marek Langhamerin loukkaantuminen on vienyt aivan terävimmän huipun omasta maalivahtipelistä.

Ilves ei missään nimessä ole hävinnyt otteluita maalilla pelanneen Jakub Malekin otteisiin, mutta pelikirjasta ei ole tahtonut löytyä lääkkeitä todella kurinalaisesti pelaavaan ja viisikkona hyvin puolustavan Pelicansin kaatamiseen perättäisissä otteluissa. Johtavat pelaajat eivät ole pystyneet esiintymään aivan absoluuttisella huipputasolla ja tällä hetkellä Pelicans johtaa sarjaa täysin ansaitusti. Onkin erittäin mielenkiintoista nähdä mitä uutta Antti Pennanen keksii tähän katkaisuotteluun vai pystyykö Pelicans pitämään yhä leveämmällä materiaalilla operoivan Ilveksen kurissa.

Pelicansilla tuhannen taalan paikka jatkaa finaaleihin

Lahtelaista kiekkokansaa ei ole Liigan historiassa liiemmin mitalipeleillä hemmoteltu, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että koko Lahti seisoo joukkueen takana ja tukea on tarjolla kotiedun merkeissä selvästi normaalia enemmän. Kuten jo tiistain vihjeessä kerroimme, niin Pelicans on onnistunut uhrautuvalla puolustuksella sekä taktisesti fiksuilla pelitaparatkaisuilla pitämään Ilves-tähdet pelin ulkopuolella. Samalla omat paikat on käytetty tehokkaasti hyväksi ja kun maalilla huippuotteita illasta toiseen esittävä Bartosak on itse varmuus, niin Pelicansilla on loistava paikka edetä finaalipeleihin Tapparaa vastaan.

Vedonlyöntimarkkina ei jostain syystä suostu vieläkään arvostamaan lahtelaiskoostetta ja Ilves on asetettu suosikiksi tähän yksittäiseen otteluun. Ilveksellä on yhä käytössään laajempi materiaali, mutta peli ei ole kahdessa edellisessä ottelussa toiminut toivotulla tavalla ja tulosta ei ole tullut. Pelicans on jäänyt kerroinasetelmassa mielestämme aliarvostetuksi ja isäntien menestyskertoimissa on tarjolla hyvää etua. Suorasta voitosta tarjottu kerroin 2,65 XLBetiltä on ylikerroin, mutta käytetään vihjeessä osuvampaa moneyline-valintaa, joka kattaa myös mahdolliset jatkoerät. Todennäköisyysarvio kohteelle on 52% ja rajakerroin 1,89.

Pelivalinta:

— Pelicans (moneyline), kerroin 1,97 (XLBet)