Jalkapallon Mestarien liiga jatkuu tiistai-iltana kahdeksalla ottelulla ja yksi kierroksen ehdottomista herkkupaloista on A-lohkon kärkikamppailu, jossa kohtaavat Liverpool sekä Ajax. Tämän ottelun pitäisi tarjota viihdettä koko rahan edestä ja vaikka isännät ovatkin suosikkeja Anfieldilla, niin amsterdamilaiset ovat vaarallisia. Hieman takkuillen kauden aloittanut Pool saakin tehdä täyden iltapuhteen kotikentällään, mikäli se haluaa avata UCL-lohkovaiheen pistetilin.
Poolin eurourakka alkoi vierastappiolla
Liverpool lähti sekä Englannin Valioliigaan, että jalkapallon Mestarien liigaan yhtenä suurimpana mestarisuosikkina. Viime kaudella vakuuttavasti esiintynyt Pool joutui kuitenkin lopulta pettymään, kun Valioliigan mestaruus karkasi pisteen erolla Manchester Citylle ja UCL-finaalissa Real Madrid oli parempi lukemin 1-0. Tälle kaudelle Jurgen Kloppin manageroimalla joukkueella on varmasti tavoitteena kirkastaa kakkossijat kullaksi ja palata mestaruuskantaan pikimmiten.
Kuluva sesonki ei ole kuitenkaan alkanut Liverpoolin osalta halutusti, sillä Valioliigassa on tullut yllättäviä pistemenetyksiä ja myös Mestarien liiga alkoi lohkovaiheen osalta 4-1 vierastappiolla Napolia vastaan. Pool tulee kuitenkin varmasti parantamaan syksyn aikana, kun joukkueen sairastupa tyhjenee ja manageri Klopp saa haluamansa avauskoonpanoon kasaan. Tällä hetkellä sivussa ovat Henderson, Jones, Keita, Konate, Oxlade-Chamberlain, Ramsay sekä Robertson.
Vierasjoukkue Ajax on oman maansa kestomenestyjä, mutta tämä mustan hevosen maineessa vuodesta toiseen eurokentillä kulkeva hollantilaisseura ei ole onnistunut viime vuosina eurokentillä pärjäämään. Seura on jo pitkään toiminut loistavana pelaajahautomona, mutta vuosi toisensa jälkeen avainpelaajat karkaavat isolla rahalla suurseuroihin ja jokaisella kaudella kehitystyö alkaa ikään kuin alusta Amsterdamissa.
Ajaxin kausi on alkanut mainiosti, sillä Eredivisiessä joukkue on voittanut kaikki kuusi kauden avausottelua yhteismaalierolla 21:3 ja jatkanut dominointia siitä mihin se viime kaudella jäi. Myös europelit saivat Ajaxin osalta mainion startin, kun lohkovaiheen avausottelu skotlantilaista Rangersia vastaan päättyi kotikentällä solidiin 4-0 voittoon. Ajaxin vahvuus on nopea vauhtipallo, joka tuottaa runsaasti maalipaikkoja vastustajan maalille, mutta ajoittain myös omaan päähän.
Vierastasoitusta pelikupongille
Perustasoltaan kotijoukkue Liverpool on joukkueista laadukkaampi kokonaisuus, mutta viime aikaisten näyttöjen perusteella punaiset ovat kaikkea muuta kuin huippukunnossa. Sairastuvalla on ruuhkaa ja viime kaudella loistavasti toiminut puolustus mureni todella pahoin viime viikon Napoli-ottelussa. Kotikentällään joukkue varmasti petraa, mutta Ajax on todella laadukas vastustaja, joka osaa kylvää tuhoa, mikäli Pool ei ole täydessä formissa.
Kerroinmarkkina on tehnyt isännistä aivan liian suuren suosikin otteluun ja vieraiden menestyskertoimissa on tarjolla etua. Suorasta vierasvoitosta tarjotut kertoimet ovat ylikertoimia, mutta käytetään pelikohteensa osuvampaa Ajax +0,5 tasoitusta kertoimella 2,54.
Pelivalinnat:
13.9.2022 Mestarien liiga: Liverpool – Ajax