Futiksen MM-kisojen toinen välierä pelataan keskiviikkona, kun Al Bayt Stadiumilla kohtaavat Englannin puolivälierässä kaatanut Ranska sekä jättiyllätyksen Portugalin kustannuksella järjestänyt Marokko. Terrierimäisesti kymmenellä miehellä puolustava Marokko joutuu hurjaan mankeliin ja taktisesti viisas Les Bleus saattaa löytää maalintekoon tarvittavat avaimet työkalupakistaan. Marokko osaa kuitenkin puolustaa todella laadukkaasti, joten mitään ylijuoksua tästä ottelusta lienee turha odottaa. Ottelu alkaa keskiviikkona kello 21:00.
Marokko venyy ja paukkuu, mutta alkaako energiat loppua?
Pohjois-Afrikasta ponnistava Marokko voidaan jo tässä vaiheessa kisoja nimetä turnauksen kovimmaksi yllättäjäksi. Alkulohkosta yhden tasapelin ja kaksi voittoa raapinut Marokko voitti F-lohkon seitsemällä pisteellä ja maalierolla 4:1. Jotain puolustuksellisista onnistumisista kertoo se, että alkulohkossa joukkue piti sekä Kroatian, että Belgian nollilla ja ainut maali omassa päässä nähtiin Kanadan toimesta oman maalin seurauksena. Myös pudotuspeleissä kuparinen on pysynyt ehjänä ja vaikka Espanja sekä Portugali saivat muutamia vaarallisia paikkoja luotua afrikkalaisten kenttäpäätyyn, niin tässä turnauksessa Kanadan tekemä maali on ainoa, joka Marokon verkkoon on isketty.
Kaunista Marokon todella fyysinen ja ekstra-defensiivinen pelitapa ei ole, mutta koska kyseessä on tulosurheilu eikä kauneuskisat, niin ei kai tässä voi muuta sanoa kuin hattua nostaa – tulos ratkaisee ja siinä Walid Regraguin suojatit ovat onnistuneet erinomaisesti. Portugali-puolivälierässä Marokko teki juuri saman kuin aiemmassa pudotuspelissä Espanjaa vastaan – huipputiivis kymmenen miehen puolustus ja terävät vastaiskut muutaman pelaajan voimin tilaisuuden tullen. Portugali-ottelussa sankariksi nousi Sevilla-hyökkääjä Youssef En Nesyri, joka puski ottelun ainokaisen ensimmäisen puoliajan lopulla.
Marokko lähtee otteluun ilman Bari-hyökkääjä Walid Cheddiraa, joka huilaa punaisen kortin takia. Muita mahdollisia poissaolijoita ovat puolustuspään Nayef Aguerdia, Noussair Mazraoui, Romain Saiss sekä laituri Hakim Ziyech, joka joutui sivuun kesken edellisen ottelun. Äärimmäisen fyysinen pelitapa alkaa ottamaan veroa miehistöstä ja jokaiselle pelipaikalle ei välttämättä ole tarjolla ykkösvalintaa. Marokon tankissa ei ole bensaa loputtomiin, joten on mielenkiintoista nähdä vieläkö afrikkalaiset jaksavat puurtaa samaan tahtiin kuin aiemmissa otteluissa. Materiaali on kuitenkin Ranskaan nähden rajallinen ja venymistä tarvitaan taas kerran.
Marokko saanee nauttia ottelussa taas kerran pienimuotoisesta kotiedusta, sillä joukkueen faneja on runsaasti paikalla ja lisäksi arabiyleisö on tuntunut ottavan afrikkalaiset omaksi lellikikseen. Tässäkin ottelussa koko stadioni lienee ranskalaisia lukuunottamatta Lions de l’Atlas’n puolella.
Gallian Kukkojen mestaruusjuna on yhä aikataulussa
Ranskan turnaus on ollut toistaiseksi stabiilin laadukas. Alkulohkosta jyrättiin voittajana jatkoon vaikka D-lohkon viimeisessä ottelussa tulikin yllättävä 1-0 tappio Tunisialle. Tuossa ottelussa Ranskalla ei kuitenkaan ollut panosta, joten tähän pieneen kauneusvirheeseen ei ole syytä takertua sen kummemmin enää tässä vaiheessa turnausta. Perustasoltaan Ranskan materiaali on koko kisojen ehdotonta kermaa ja koska se on omassa ottelussaan selvästi isompi suosikki kuin Argentiina omassa ottelussaan Kroatiaa vastaan, niin Ranska täytyy nostaa ennen välieriä prosenteiltaan turnauksen voittajasuosikiksi.
Neljännesvälierässä Ranskalla ei ollut Puolaa vastaan missään vaiheessa ottelua isompaa hätää ja loppulukemat 3-1 olivat täysin ansaitut ranskalaisten hyväksi. Puolan ainoa osuma syntyi lisäjan lopulla, kun Robert Lewandowski kaventeli lukemat 3-1:een pilkulta ottelun jo ratkettua. Puolivälierässä Englantia vastaan Ranska joutui selvästi kovempaan testiin ja tuosta ottelusta olisi voinut olla huonommalla onnella tuloksena jopa tappio. Kanen epäonnistunut rankkari 84. minuutilla olisi voinut kääntää ottelun jatko-otteluun, jossa yksittäinen pomppu olisi voinut koitua Ranskan kohtaloksi. Loppulukemat 1-2 olivat Ranskan kannalta jopa hieman mairittelevat, sillä Englanti loi tukun vaarallisia maalipaikkoja ja piti palloa selvästi ranskalaisia enemmän.
Ranska pääsee välierään hyvistä asetelmista, sillä sivussa on ainoastaan koko turnauksen huilannut Benzema sekä jo lohkovaiheessa loukkaantunut puolustaja Lucas Hernandez. Velipoika Theo on kuitenkin paikannut asiallisesti, joten isossa kuvassa näistä poissaoloista ei tarvitse miinusta laskea. Vaikka totta kai Benzeman kaltaisen maalikoneen puuttuminen rokottaa minkä tahansa joukkueen iskukykyä. Real Madridin pyssy on kuitenkin ollut poissa turnauksen jokaisesta ottelusta, joten pelivoimaan sillä ei enää tässä turnauksessa ole merkitystä. Hyökkäystrio Mbappe-Giroud-Griezmann on kuitenkin tällä hetkellä niin hurjassa vedossa, että vastustajan puolustuksella pitänee kiirettä myös tässä ottelussa.
Ranska murtanee Marokon kilpikonnan
Ottelun pelinkuvaa on hieman hankala ennustaa, sillä Marokko lähtee tuttuun tapaan pelaamaan nolla-nollaa, mutta Ranskan aikainen johtomaali muuttaisi pelinkuvaa isosti. Lähtökohta otteluun on ennemmin vähä- kuin runsasmaalinen, mutta kyllä tässä ottelussa on aineksia myös runsasmaalisempaan lopputulokseen. Vaikka Marokon verkkoon on isketty tässä turnauksessa vain yksi maali, nyt puolustuspää on repaleisempi ja vastaan tulee yksi turnauksen parhaista hyökkäyskalustoista. Aikainen avausmaali Ranskan toimesta on yksi erittäin mahdollisista skenaarioista ja se muuttaisi ottelunkuvaa selvästi runsasmaalisempaan suuntaan.
Markkina odottaa ottelusta Marokolle ominaiseen tapaan todella vähämaalista, mutta me olemme total-linjan kanssa hieman eri mieltä. Arvio yli 2,5 maalin toteutumiselle on noin kerran kahdesta, joten tarjolla olevaa kerrointa 2,33 päästään ostamaan kupongille.
Pelivalinnat:
- Ranska – Marokko: Yli 2,5 maalia, kerroin 2,33 (TonyBet)
14.12.2022 Jalkapallon MM-kisat: Ranska – Marokko