16.2.2022 Mestarien liiga: Inter – Liverpool & RB Salzburg – Bayern München

Eilen tiistaina jäätiin UCL-kentillä ilman osumia, kun kotonaan pahemman kerran kyykännyt Sporting ei pystynyt esittämään mitään Manchester Cityä vastaan ja vieraat hakivat tylyn 0-5 vierasvoiton. Toisessa huippukamppailussa PSG onnistui kaatamaan Real Madridin Kylian Mbappen lisäajan näyttävällä osumalla. Pudotuspelit jatkuvat heti keskiviikkona, kun ohjelmassa on jälleen kahden ottelun ilta. Liverpool matkustaa Italiaan Interin vieraaksi ja kestomenestyjä Bayern München kohtaa vieraskentällä itävaltalaisen Red Bull Salzburgin.

Inter – Liverpool, 22:00 (CMore)

Illan ensimmäisenä otteluparina on huippumielenkiintoinen kohtaaminen, kun takavuosien italiaismenestyjä Inter isännöi Stadio Giuseppe Meazzalla viime vuosina Euroopan kovimpaan kärkeen noussutta Liverpoolia. Vierasjoukkue Liverpool lähtee otteluun pikkusuosikkina, mutta tällä kaudella erinomaisessa iskussa esiintynyt Inter ei ole helppoa kaadettava kotipyhätössään.

Milanolainen Inter oli tuttu näky Mestarien liigan pudotuspeleissä 2000-luvulla ja tämä legendaarinen italialaisseura sai kruunun kovalle työlleen kaudella 2009-10, jolloin se voitti tämän himoitun turnauksen kaatamalla saksalaisen Bayern Münchenin finaalissa lukemin 2-0. Kotimaansa mestaruuden Scudetton se onnistui voittamaan viime kauden päätteeksi kymmenen vuoden tauon jälkeen ja se toi toivottua nostetta myös europeleihin.

Italian Serie A:ssa Inter on ollut tällä kaudella varsin vahva suorittaja ja se taistelee tälläkin kaudella mestaruudesta. Sinimustat ovat tällä hetkellä sarjan kakkospaikalla, pisteen perässä sarjaa johtavaa AC Milania, joka tosin on pelannut yhden ottelun arkkivihollistaan enemmän. Interin syömähampaina ovat tällä kaudella toimineet hyökkääjät Lautaro Martinez sekä Edin Dzeko, jotka ovat mättäneet Serie A:ssa yhteensä 21 osumaa. UCL-kentillä Interin paras maalintekijä on lohkovaiheen jälkeen jo mainittu Dzeko, joka on osunut kolmesti.

Vierailija Liverpool on tehnyt 2010-luvulla tasaista nousua kohti Euroopan huippua ja palkinto kovasta työstä sai kruunun kaudella 2018-19, kun joukkue onnistui nappaamaan Mestarien liigan voiton. Seuraava kausi toi himoitun pytyn myös kotimaan kentiltä, kun Liverpool onnistui voittamaan Valioliigan peräti 20 vuoden tauon jälkeen. Tällä kaudella se taistelee yhä kotimaansa mestaruudesta yhdessä Man Cityn kanssa, mutta toki isoja tavoitteita on asetettu myös tämän kauden europeleihin.

Liverpool selvitti lohkovaiheen pelit puhtaasti kuudella voitolla ja vire pudotuspelien alla on muutenkin kohdallaan. B-lohkossa pelannut Pool nappasi kuusi voittoa maalierolla 17:6 ja varmaa on se, että Inter-puolustajilla pitää kiirettä myös keskiviikkoiltana, kun seitsemän maalia lohkovaiheessa tehnyt Mohamed Salah päästetään irti. Liverpool pääsee otteluun loistavassa vireessä, sillä Valioliigasta on alla neljän ottelun voittoputki ja kaikki sarjat huomioiden joukkueen edellinen voitoton peli on tammikuun 13. päivältä, jolloin se jäi EFL:ssä maalittomaan 0-0 tasapeliin Arsenalia vastaan.

Kotijoukkueella pieniä kokoonpanohuolia ottelun alla

Kotijoukkue Inter ei pääse otteluun täysin optimaalisesta tilanteesta, sillä joukkueella on varmuudella sivussa muutama profiilipelaaja. Keskikentän työmyyrä Nicolo Barella on varmuudella sivussa punaisen kortin takia. Toinen keskikenttämies Joaquin Correa kärsii lihasvammasta ja argentiinalaisen paluu kokoonpanoon on toistaiseksi kysymysmerkki. Saksalaispuolustaja Robin Gosens on ollut jo pidempään sivussa ja myös hän joutuu seuraamaan tämän ottelun katsomosta. Muita mahdollisia poissaolijoita kotijoukkueen riveistä ovat nilkkavammasta kärsinyt puolustaja Alessandro Bastoni sekä uruguaylainen keskikenttämies Matias Vecino.

Vierailija Liverpool pääsee otteluun lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä ainoa epävarma osallistuja tähän otteluun on Jordan Henderson, jonka polvivamma saattaa estää pelaamisen tässä ottelussa. Todennäköisesti tärkeä Henderson on kuitenkin
Jurgen Kloppin miehityksessä mukana.

Materiaaliltaan vierasjoukkue Liverpool on pykälän verran isäntiä laadukkaampi kokonaisuus ja sitä myöten noin kerran kahdesta voittava suosikki myös vieraskentällä. Interillä on poissa tärkeitä miehiä keskikentältä ja vahvalla keskikenttämiehistöllä operoiva Liverpool pääsee todennäköisesti hallitsemaan kentän keskustaa ja rakentamaan sitä myöden paikkoja huippuvireessä olevalle hyökkäyskalustolleen.

Vähämaalista nyhjäystä luvassa?

Kuten sanottua, Jurgen Kloppin suojatit pääsevät loistavasta asetelmasta tähän vierasotteluun vaikka huipputärkeät Sadio Mane ja Mohamed Salah urakoivatkin isot minuutit Afrikan mestaruuskilpailuissa männä viikkoina. Liverpool ei ole ollut euro-otteluissa vieraskentällä yhtyä suvereeni kuin kotipyhätössään, mutta paremman materiaalin turvin se on suosikki tähän kamppailuun. Liverpoolin prässi voi tehdä hallaa hieman repaleiselle kotijoukkueelle ja Mane-Salah -duo rankaisee takuuvarmasti kotijoukkuetta jos paikkoja aukeaa.

Ottelun maaliodotusarvossa olemme jälleen kerran hieman eri mieltä markkinan kanssa ja näemme ottelun ennemmin vähä- kuin runsasmaalisena. Arviomme total 2,5 -linjasta on under 53% ja over 47%. Kerroinrajaksi underille muodostuu 1,89 joten tarjolla oleva kerroin 1,96 kestää niukasti peliä. Toiseksi pelikohteeksi nostamme Interin korttimäärän, yli 2,5 korttia, sillä tulisieluiset italialaiset saattavat sortua rikkomaan jos oma peli takkuaa ja Liverpool hallitsee kenttätapahtumia.

Pelivalinnat:

RB Salzburg – Bayern München, 22:00 (CMore)

Illan toisena kamppailuna on vedonlyöntimielessä selvästi herkullisempi kamppailu, kun saksalainen suurseura Bayern München matkustaa Itävaltaan Red Bull Salzburgin vieraaksi. Vieraat ovat ottelussa noin kolme kertaa neljästä voittavia suosikkeja, mutta kohteen parhaat peli-ideat löytyvät runsasmaalisesta lopputuloksesta, sillä suoraviivaista pelitapaa suosiva kotijoukkue ei pelkää hyökätä.

RB Salzburg on kotimaansa suurseura ja virvoitusjuomayhtiön nimeä kantava joukkue on tehnyt Itävallan Bundesliigassa hurjaa jälkeä viime vuosina, sillä Die Bullen (Härät) on jyrännyt mestaruuteen peräti kahdeksan kertaa putkeen viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Ylivoimaisilla resursseilla kotimaansa sarjassa operoiva Salzburg ei ole Euroopan kentillä vielä menestystä niittänyt, mutta suunta on oikea.

Tällä hetkellä Salzburg johtaa tuttuun tapaan oman maansa sarjaa ja piste-ero toisena olevaan Wolfsbergeriin on 14 pistettä. Mestarien liigan lohkovaiheessa joukkue esiintyi G-lohkossa yhdessä Lillen, Sevilla ja Wolfsburgin kanssa. Lille voitti kohtalaisen tasaisen lohkon 11 pisteellä ja itävaltalaiset lipuivat lohkon kakkospaikalta jatkoon 10 pisteen turvin. Kohtalaisen helppo lohko petasi Härille jatkopaikan, mutta missään nimessä mitään ei saatu ilmaiseksi vaan 10 kerättyä pistettä tuli täysin ansaitusti.

Vierailija Bayern München on varmasti tuttu nimi kaikille viime vuosina eurofutista seuranneille faneille, sillä joukkue on ollut 2000-luvulla varsin vahva tekijä eurokentillä. Mestarien liigan voitot on tullut keväällä 2020, 2013 sekä 2001. Kotimaansa kentillä BM on ollut täysin pysäyttämätön viime vuosina, sillä mestaruutta on juhlittu Bayernissa peräti yhdeksänä viime keväänä.

Bayern München arvottiin E-lohkoon yhdessä Benfican, Barcelonan ja Dynamo Kievin kanssa, josta se selvitti tiensä jatkoon puhtaalla pelillä. Kuusi voittoa yhtä monesta ottelusta maalierolla 22:3 kertoo jotain joukkueen tasosta ja omissa papereissamme BM on Manchester Cityn jälkeen koko turnauksen toiseksi suurin ennakkosuosikki.

Luvassa todellista hyökkäyspelijuhlaa!

Kummankin joukkueen pelitapaa suosii varsin hyökkäysvoittoista pelaamista, mutta tasoero on niin iso vieraiden hyväksi, että kotijoukkueen täytyy tässä ottelussa keskittyä pallon pitämisen sijaan teräviin vastaiskuihin, mikäli se mielii heilutella maaliverkkoa vastustajan päädyssä. Ottelun tempo tulee todennäköisesti olemaan todella korkea, sillä RB Slazburg tykkää prässätä kohtalaisen kovaa ja palloa tullaan liikuttamaan varmasti todella nopeaan tahtiin molempien joukkueiden toimesta.

Suoraviivaisuus tulee olemaan yksi ottelun teemoista, sillä Bayern München tulee varmasti ruokkimaan tiuhaan huippukärki Robert Lewandowskia, joka on ollut tälläkin kaudella täysin pitelemätön sekä kotimaansa sarjassa, että eurokentillä. Bundesliigassa verkko on heilunut peräti 26 kertaa ja europeleissä puolalainen on osunut huimat yhdeksän kertaa. Vierailla on pieniä huolia kokoonpanon kanssa, sillä sivussa ovat varmuudella ykkösmaalivahti Neuer, Goretzka, Davies, Musiala sekä Stanisic. Saksalaisten materiaali on kuitenkin niin leveä, että laadukkaita paikkaajia on tarjolla jokaiselle pelipaikalle.

Kotijoukkueen ykköspyssynä tällä kaudella on häärinyt nuori saksalaishyökkääjä Karim Adeyemi, joka on osunut kotimaansa sarjassa toistaiseksi 14 kertaa. Europeleissä Adeyemi on kihauttanut kolmesti, joten kotiyleisön odotukset ovat varmasti isot myös tämän huipputärkeän kotiottelun alla. Vieraiden tapaan myös kotijoukkueella on pieniä murheita loukkaantumisten kanssa, sillä varmuudella sivussa tästä ottelusta ovat Bernardo, Diambou, Koita, Okoh sekä Vallci. Epävarmoja osallistujia ovat Junuzovic, Sesko sekä Sucic.

Kotijoukkueen aggressiivinen pelitapa sekä vierasjoukkueen kliininen pelaaminen ennakoi varsin runsasmaalista ottelua ja vedonlyöntimielessä tätä kamppailua lähestytäänkin isomaalisten loppulukemien kiilto silmissä.

Maaliverkot kovilla Red Bull Arenalla?

Kuten todettua, niin ottelussa kohtaavat kaksi tulivoimaista joukkuetta. Bayern Münchenillä on käytössään yksi tämän hetken maailmanparhaita hyökkääjiä Lewandowskin muodossa ja tätä asetta tullaan varmasti tänään hyödyntämään Salzburgin keskiviikkoillassa. Kotijoukkueen vahvuudet ovat niin ikään hyökkäyspelaamisessa, joten odotettavissa voi olla todelliset maalikarkelot. Joukkueet kohtasivat toissakaudella saman kilpailun alkulohkossa ja silloin BM nakutteli taululle lukemat 6-2 ja 3-1.

Kohteen parhaat peli-ideat löytyvät yli 3,5 maalista, joka toteutuu arviomme mukaan noin 55% todennäköisyydellä, joten rajakertoimeksi muodostuu 1,82. Maalimäärä saattaa revetä eilisen Sporting – Man City -ottelun tapaan jo varhain ja otetaan pelikupongille myös yli 4,5 maalista tarjottu kerroin pienellä panoksella. Pelin 1X2-arviomme on 14-16-70%.

Pelivalinnat: