Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-karsinnat jatkuvat tiistai-iltana kotiottelulla, kun Olympiastadionille Huuhkajien vieraaksi saapuu Kazakstan. Lauantaina Slovenian vieraana koettu tyly 0-3 vierastappion tarkoittaa sitä, että tästä tärkeästä kotiottelusta kelpaa Suomelle vain suora kolmen pisteen voitto tai haaveet EM-kisoista voidaan unohtaa. Pelimielessä kohteen kiehtovinta antia ovat vähämaaliset lopputulokset, sillä joukkueiden keskinäiset ottelut ovat viime vuosina olleet vähämaalisia ja tasaisia kohtaamisia. YLE TV2 ja YLE Areena näyttää kello 19:00 alkavan ottelun ennakkostudioineen kello 18:15 alkaen.
Huuhkajilla alla heikko esitys Slovenian reissulta
Huuhkajien jo kohtalaisen lupaavalta vaikuttanut matka ensi kesän EM-kisoihin on ottanut kahdessa edellisessä ottelussa pahasti kolhua, kun pistepotti on jäänyt kahdessa edellisessä ottelussa pyöreään nollaan. Ensin tuli kotikentällä kuokkaan Tanskalta 0-1 ja viime viikonloppuna Slovenia antoi Huuhkajille isän kädestä, kun isännät murskasivat Suomen tylysti 3-0. Tällä hetkellä tilanne karsintalohko H:ssa on sellainen, että Suomen kisapaikka ei ole enää pelkästään omissa käsissä, kun lohkovaihetta on kolme ottelua pelaamatta. Suomen saldo seitsemästä ottelusta on 4-0-3 maalierolla 11:7 ja pisteitä on kasassa 12. Slovenia ja Tanska johtavat lohkoa 16 pisteellä.
Mikäli Huuhkajat mielivät ensi kesän EM-kisoihin, niin joukkueen on pakko voittaa kolme jäljellä olevaa otteluaan. Ensin Kazakstan kotona, Pohjois-Irlanti marraskuussa kotona ja lohkon heittopussi San Marino vieraissa. Yhdeksän pistettä jäljellä olevista otteluista riittäisi jatkoon jos Slovenia tai Tanska ei kerää lopuista otteluistaan yli neljää psitettä. Suomen kannalta paras olisi, että Tanska voittaisi kaikki jäljellä olevat ottelunsa ja Slovenia kompuroisi Pohjois-Irlantia ja Tanskaa vastaan vieraissa sekä mahdollisesti Kazakstania vastaan kotiottelussaan. Lohkon tilanne on kuitenkin Suomen osalta sellainen, että vain täydet pistepotit kelpaavat jäljellä olevista otteluista.
Huuhkajien lähtökohdata Kazakstan-otteluun eivät ole parhaat mahdolliset, sillä loistavat karsinnat pelannut, mutta Tanska-ottelussa loukkaantunut Oliver Antman on koko loppukarsinnat sivussa. Tästä ottelusta Suomelta puuttuu myös toinen tärkeä runkopelaaja, kun keskikentällä hurjasti näkymätöntä työtä ottelusta toiseen tekevä Rasmus Schüller puuttuu kokoonpanosta. Joukkueet kohtasivat syyskuun alussa Astanassa ja silloin Suomi oli Antmanin 78. peliminuutilla tulleella osumalla parempi lukemin 0-1.
Kazakstanin tilanne on hyvin samantapainen kuin Suomella – joukkueen täytyy käytännössä voittaa kaikki jäljellä olevat ottelut, mikäli se mielii mukaan ensi kesän EM-kisoihin. Joukkue on tällä hetkellä lohkon jaetulla kolmospaikalla yhdessä Suomen kanssa 12 pisteellä, joten kazakit tarvitsevat Huuhkajien tapaan kuumeisesti pisteitä.
Suomi suosikki kotinurmellaan – vähämaalista vääntöä luvassa?
Perustasoltaan Suomi on joukkueista laadukkaampi kokonaisuus ja paremman pelivoiman turvin selvä, yli kerran kahdesta voittava suosikki Olympiastadionilla. Suomen peli ei ole kuitenkaan kahdessa viimeisessä ottelussa toiminut toivotulla tavalla ja oman haasteensa tuovat myös nykyiset poissaolot, jotka molemmat ovat Suomen tasoisessa joukkueessa tuntuvia. Vaikka kumpikaan joukkue ei varmasti halua pelata tasapelistä, niin etenkin avausjaksolla peli tulee olemaan todella varovaista tunnustelua. Ottelun maaliodotusarvo onkin ennemmin selvästi vähä- kuin runsasmaalinen, vaikka toisen joukkueen aikainen avausmaali pakottaisi joukkueet aktiivisempaan pelitapaan.
Pelimielessä kohteen kiinnostavinta antia ovatkin vähämaaliset lopputulokset, sillä tässä ottelussa emme usko mihinkään jalkapallolliseen ilotulitukseen. TonyBetin tarjoilemma kerroin 1,75 alle 2,5 maalista on hieman yli kuusi kertaa kymmenestä osuvana peli-ideana mainio pelikohde tiistai-illan karsintaotteluun. 61 prosentin todennäköisyysarviolla kerroinraja pelattavuudelle on 1,64.
17.10.2023 Jalkapallon EM-karsinta: Suomi – Kazakstan