Viikon ensimmäinen pelivihje tulee maailman kovimpaan jääkiekkoliigaan, jossa mitellään maanantain ja tiistain välisenä yönä huippuottelu, kun Colorado ja Edmonton taistelevat tärkeistä pisteistä. Avalanche voittanee Keskisen divisioonan, mutta vierailija Oilersin pudotuspelipaikka on kaikkea muuta kuin varma Tyynenmeren divisioonassa. Kahden hyvävireisen joukkueen kohtaamisessa vierasjoukkueen menestysmahdollisuuksia on mielestämme hieman aliarvioitu ja pääsemme kokeilemaan pikku panoksella öljymiesten menestystä. Ottelu alkaa kello 03:30 Suomen aikaa.
Colorado jyräämässä lännessä runkosarjan voittoon
Colorado Avalanche on kuulunut jo useamman kauden ajan sarjan TOP3-joukkueisiin ja tälläkin kaudella denveriläiset ovat osoittaneet, että se ei ole suotta yksi sarjan mestarisuosikeista. Joukkue johtaa läntistä konferenssia 93 pisteellä ja kakkosena oleva Calgary Flames on jätetty yhdeksän pistettä perään. Omaa Keskistä divisioonaa Ava johtaa vielä reilummin, sillä toisena divarissa oleva St. Louis Blues on jäänyt peräti 16 pisteen päähän.
Pudotuspelipaikka on siis käytännössä jo varmistunut hyvissä ajoin ennen kauden loppua, joten kevätkausi pyritään varmasti viemään maaliin siten, että loukkaantumisilta vältytään ja rosteri saadaan viritettyä huippuiskuun pudotuspelien alla. Tällä hetkellä Avs-kokoonpanosta puuttuu muutama tärkeä profiilipelaaja, sillä sivussa ovat puolustajista Bowen Byram sekä Samuel Girard. Hyökkäyskalustosta puuttuu niin ikään tärkeä palanen, kun ruotsalaiskapteeni Gabriel Landeskog on sivussa polvivamman takia.
Avalanche on luovinut viime aikoina pienistä poissaoloista huolimatta ihan mukavassa vireessä vaikka maaliskuun alussa joukkue hävisikin viidestä ottelustaan peräti neljä. Tällä hetkellä alla on kolmen ottelun voittoputki, jonka aikana Avs on voittanut hyvävireisen Calgary Flamesin, LA Kingsin ja viimeisimpänä San Jose Sharksin.
Avs kuuluu sarjan runsasmaaliseen osastoon, sillä 62 pelattua ottelua ovat tuoneet maalieron 234:168 mikä tekee ottelukohtaiseksi keskiarvoksi 6,5 maalia per ottelu. Joukkue on tehnyt sarjassa eniten maaleja, joten se kertoo Avs-hyökkäyksen iskukyvystä. Materiaali on laadukas ja leveä.
Oilers hyvässä vireessä huonomman jakson jälkeen
Vierasjoukkue Oilers aloitti kauden todella vahvasti, mutta joulukuussa homma alkoi sakkaamaan pahemman kerran ja joulu-tammikuun aikana koetut kaksi pitkää tappioputkea pudotti joukkueen jo tyynenmeren divisioonassa pudotuspeliviivan alapuolelle. Sittemmin homma on alkanut toimia alkukauden tasolla eli huomattavasti paremmin ja tällä hetkellä Oilers löytyy tyynenmeren divisioonan kolmospaikalta 74 pisteellä.
Calgary Flames johtaa divisioonaan 84:llä pisteellä ja LA Kings on toisena 76 pisteellä. Nelospaikkaa miehittää Vegas Golden Knights 72 pisteellä. Vancouver Canucks, Anaheim Ducks sekä San Jose Sharks ovat sijoilla 5.-7. ja myös heillä on yhä mahdollisuus nousta pudotuspeliviivan paremmalle puolelle. Oilersilla on siis valtavasti panoksia vielä loppukautta ajatellen, joten pisteitä tarvitaan.
Oilers on äitynyt viime aikoina mahtavaan iskuun, sillä alla on viiden ottelun voittoputki, jonka aikana öljy on kaatanut Capitalsin, Tampa Bayn, Detroitin, Buffalon ja viimeisimpänä New Jersey Devilsin. Sairastuvan tyhjennyttyä joukkueen keskitalvella pahemman kerran sakannut hyökkäyspeli on päässyt jälleen tasolleen ja viidessä edellisessä ottelussa Oilers on tehnyt peräti 27 osumaa, mikä tekee ottelukohtaiseksi keskiarvoksi peräti 5,4.
Oilersilta puuttuu kokoonpanosta yhä muutama tärkeä pelaaja, mutta sairastupa on tyhjentynyt viime aikoina mukavalla tahdilla. Poissa ovat puolustaja Oscar Klefbom sekä hyökkääjät Kyle Turris ja Ryan Nugent-Hopkins.
Vieraskertoimet houkuttavat pelimielessä
Perustasoltaan joukkueiden välinen tasoero ei ole kovin suuri isäntien hyväksi. Avs on joukkueista laadukkaampi ja kotiedun turvin suosikki myös tähän yksittäiseen otteluun. Oilers on kuitenkin esiintynyt viime aikoina todella vahvasti, joten aivan kertoimien mukainen altavastaaja se ei tässä kahden laatujoukkueen kohtaamisessa mielestämme ole.
1X2-kertoimissa on ilmaa vierasjoukkueen osalta, mutta käytetään peleissä osuvampaa moneyline-kohdetta, joka kattaa voiton myös jatkoajan tai rangaistuslaukausten jälkeen. Arviomme vierasjoukkueen ml-voitolle on 41% ja kerroinrajaksi muodostuu 2,44. Betiven tarjoama 2,75 kelpaa mukavasti peleihin.
Pelivalinnat:
- Colorado Avalanche – Edmonton Oilers (ML): Oilers, kerroin 2,75 (Betive)
22.3.2022 NHL: Colorado Avalanche – Edmonton Oilers