23.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Belgia – Kanada

Keskiviikkoillan MM-kisapäivän päättää F-lohkon ottelu, jossa kohtaavat lohkon suurin voittajasuosikki Belgia sekä ennalta lohkon heikoimmaksi povattu Kanada. Paperilla tasoero on iso Belgian hyväksi, mutta tosiasiassa paineettomasti pelaava Les Rouges on tasokas ja aktiivisesti pelaava porukka, joka pystyy aiheuttamaan harmaita hiuksia Belgialle, mikäli de Rode Duivels ei ole parhaimmillaan. Ottelu alkaa kello 21:00 Suomen aikaa.

Belgia F-lohkon eliittiä, mutta myös kysymysmerkkejä on ilmassa

Vuonde 2018 MM-kisoissa historiansa parhaan sijoituksen (3.) saavuttanut Belgia on jo vuosia ollut yksi maailman parhaista maajoukkueista, mutta koskaan se ei ole vielä onnistunut voittamaan arvokisoja. Toistaiseksi paras sijoitus on vuoden 1980 EM-kisoista, joissa joukkue oli toinen. Tähän turnaukseen joukkue lähtee jälleen kerran yhtenä potentiaalisena mestarikandidaattina, mutta myös vedonlyöntiyhtiöt ovat tunnistaneet joukkueen heikkoudet ja ihan terävimpien mestarisuosikkien joukkoon Belgia ei bookkereilla yllä.

Belgia pelasi MM-karsinnat viiden joukkueen E-lohkossa, josta se raivasi tiensä jatkoon suoraan 20 pisteellä, kahdeksan ottelun saldon näyttäessä lukuja 6-2-0 maalierolla 25:6. Monen muun laatujoukkueen tapaan Belgian kultainen sukupolvi nosti joukkueen maailman huipulle, mutta tällä hetkellä perusrunko alkaa olla hieman vanhentunutta ja ns. Voittamisen ikkuna sulkeutumassa kovaa vauhtia. Omat haasteensa Belgian pelaamiseen tässä turnauksessa tuo kiistattoman ykkösmaalintekijän Romelu Lukakun loukkaantuminen, joka pitää miehen sivussa ainakin tästä ensimmäisestä ottelusta.

Lukakun poissaolo tarkoittaa sitä, että Manchester Cityn tähtipelaajan Kevin De Bruynen kohtuuttoman kova vastuu kasvaa entisestään, sillä Lukakun takana maalintekovoimaa on tarjolla kohtalaisen nihkeästi. Real Madridissa penkkiä kuluttanut Eden Hazard on toki parhaimmillaan loistava maalintekijä, mutta viime vuosina Hazardin ura on ollut pahasti laskusuunnassa. Belgian joukkue on laadukas ja rosteri leveä, mutta tällä hetkellä siitä on helppo löytää myös heikkouksia. Belgian MM-turnausta edeltävä kenraali meni penkin alle, kun joukkue hävisi Egyptille 1-2.

Kanadalle on povattu F-lohkossa täysi statistin rooli Kroatian, Belgian sekä Marokon takana, mutta me emme allekirjoita heittopussin roolia täysin ilman vasta-argumentteja. Kanadalta löytyy riveistä maailmanluokan osaamista, sillä mm. Jonathan David ja Alphonso Davies ovat todella hyviä pelaajia, jotka mahtuisivat takuulla myös useamman huippujoukkueen riveihin. Kanadan kisakenraali meni mallikkaasti, kun joukkue kaatoi viime viikolla Japanin puolueettomalla kentällä Dubaissa pelatussa ottelussa 1-2.

Belgia hallitsee, mutta Kanada ei ole vaaraton

Loistavan materiaalin omaava Belgia on ottelussa totta kai ansaittu suosikki, mutta emme täysin allekirjoita betsimarkkinan näkemystä joukkueiden voimasuhteista. Belgia hallitsee palloa ja luo paikkoja myös ilman Lukakua, mutta Kanada ei lähde varmasti pelkästään peruuttelemaan vaan se omaa kykyä pelata pallolla ja luoda paikkoja myös itse. Kanada voi lähteä otteluun täysin paineettomasti ja sillä on ottelussa ainoastaan voitettavaa, sillä kaikki paineet ovat Belgialla, joka on pakkovoiton edessä.

Kanadan rohkea pelityyli voi aiheuttaa harmaita hiuksia Belgian hitaalle puolustukselle ja kun huomioidaan myös Kanadan heikoin osa-alue eli puolustus, niin luvassa voi olla todella viihdyttävä ja maalirikas ottelu. Yli 3,5 maalista tarjottu kerroin on 2,80 (STSbet) on maistuva ylikerroin, jota voi laittaa pienellä sisään, mutta käytetään vihjeissä osuvampaa yli 2,5 maalia -kohdetta kertoimella 1,70. Arvio vähintään kolmelle maalille on 62% ja rajakerroin pelille 1,61.

Pelivalinnat:
  • Belgia – Kanada: Yli 2,5 maalia, kerroin 1,70 (TonyBet)