Keskiviikon toinen MM-ottelu alkaa kello 15:00, kun takaisin mestaruuskantaan hamuava Saksa kohtaa E-lohkon ottelussa Aasian ylpeyden Japanin. Joukkueiden välinen tasoero on kohtalaisen iso Saksan hyväksi, mutta ottelusta voi silti muodostua Die Mannschaftille vaikea, kuten olemme tässä turnauksessa muutaman ennakkosuosikin kanssa jo nähneet. Tuoreella valmennuksella kisoihin starttaava Saksa tuskin kuitenkaan aliarvioi Japanin iskukykyä.
Saksa E-lohkon suosikki Espanjan ohella
Vuoden 2014 maailmanmestari Saksa on seilannut viime vuosina murroksen keskellä ja viime vuonna pelattujen EM-kisojen päätteeksi valmentaja Joachim Löw sai lähteä ja tilalle palkattiin Hansi Flick. Myös kokoonpanossa on tehty muutoksia vaikka iso osa vanhoista Löwin runkopelaajista on yhä kokoonpanossa mukana. Saksa pääsee kisoihin kohtalaisen paineettomasti, sillä tällä kertaa joukkueen ylle ei ole ladattu isoimpia mestaruuspaineita.
Jalkapallon suurmaihin jo vuosikymmenet kuulunut Saksa on yhä murrosvaiheessa, mutta laatua sen riveistä silti löytyy runsaasti. Vaikka esimerkiksi Toni Kroosin kaltaiset tähdet ei ole enää ryhmässä mukana, niin rosterista löytyy runsaasti leveyttä ja terävyyttä. Saksa pelasi erinomaiset karsinnat, sillä kymmenen ottelua toivat J-lohkon voiton 27 pisteellä saldon näyttäessä vakuuttavia 9-0-1 lukemia maalierolla 36:4. Tämän vuoden Kansojen liigan otteluissa Saksa ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä kuudesta UNL-ottelusta se voitti vain yhden, pelasi neljästi tasan ja hävisi kerran.
Saksa on Espanjan ohella oman lohkonsa suosikkeja tässä turnauksessa ja Costa Rican sekä Japanin rooliksi saattaa jäädä lohkon kolmospaikan ratkaisu keskinäisessä ottelussa. Argentiinan tiistainen tappio altavastaaja Saudi-Arabialle lukemin 1-2 oli kuitenkin osoitus siitä, että myös pienemmät maat pystyvät haastamaan laadukkaasti ja jopa voittamaan ennalta selvästi laadukkaampi koosteita, kun kaikki menee nappiin. Myös Japanilla on mahdollisuus horjuttaa Saksaa, sillä Japanin rosterista löytyy runsaasti Saksan Bundesliigassa pelaavia pelaajia, jotka tietävät mitä tuleman pitää.
Japanilta löytyy rosterista laadukkaita pelaajia, joista valtaosa ansaitsevat leipänsä Euroopan huippusarjoissa. Kykyä pallonhallintaan sekä korkeaan prässiin on olemassa ja missään nimessä kyseessä ei ole mikään heittopussi. Mikäli Saksa tai Espanja ei pääse parhaalle tasolleen E-lohkossa tai peli tökkii muuten, niin Japanissa on runsaasti potentiaalia olla lohkon todellinen musta hevonen ja sekottaa pakkaa.
Vauhtia luvassa – verkot heiluvat Khalifa International Stadiumilla?
Saksa on totta kai jo pelkästään materiaalinsa turvin selvä suosikki ottelussa, mutta markkina on ehkä hivenen aliarvioinut Japanin iskukykyä. Joukkueelta löytyy osaamista nopeisiin vastaiskuihin ja aktiiviseen prässipeliin, jolla pystytään varmasti luomaan muutamia paikkoja myös Saksan tasoista joukkuetta vastaan. Myös Saksa osaa maalinteon ja ottelussa on potentiaalia todella viihdyttävään ja runsasmaaliseen näytökseen.
Ottelun maaliodotusarvo on siis selvästi ennemmin runsas- kuin vähämaalinen ja ottelun parhaat peli-ideat löytyvät eittämättä isomaalisista lopputuloksista. Yli 3,5 maalista tarjolla oleva kerroin 2,75 (STSbet) on selvä ylikerroin, mutta käytetään vihjeessä osuvampaa yli 2,5 maalia -pelikohdetta kertoimella 1,70. Todennäköisyysarvio vähintään kolmelle maalille on 63% ja rajakerroin 1,59.
Pelivalinnat:
- Saksa – Japani: Yli 2,5 maalia, kerroin 1,70 (TonyBet)
23.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Saksa – Japani