Jalkapallon ystäviä hemmotellaan jälleen tällä viikolla, kun luvassa on Mestarien liigan lohkovaiheen kolmas ottelukierros, joka starttaa tiistaina kahdeksan ottelun voimin. Yksi illan kiehtovimmista otteluista pelataan Estadio Ramón Sánchez Pizjuánilla, jossa kotijoukke Sevilla saa vieraaksi Arsenalin Lontoosta. Vierasjoukkue Arsenal on vierasnurmesta huolimatta ottelussa suosikki, mutta täysin vailla mahdollisuuksi isännät eivät ole, sillä valmentajanvaihdoksen jälkeen napattu 1-1 tasapeli Real Madridia vastaan viime viikonloppuna antoi viitteitä paremmasta. Pelimielessä kohteen parasta antia ovatkin isäntien menestyskertoimet.
Sevilla vaihtoi valmentajaa maajoukkuetauolla
Vuoristoratamaisen viime kauden päätteeksi UEFA Eurooppa-liigan voittanut Sevilla on aloittanut kuluvan kauden viime kauden tapaan – huonosti. Kotimaansa sarjassa La Ligassa joukkue on napannut yhdeksästä pelatusta ottelusta vain kaksi voittoa, kolme tasapeliä ja yhdeksän pistettä. Neljä ottelua joukkue on hävinnyt ja tällä hetkellä paikka on sarjataulukon alemmassa keskikastissa, sijalla 13. Maaottelutauolla seurajohto kyllästyi heikkoisiin otteisiin ja alkukaudella joukkuetta luotsannut Jose Luis Mendilibar sai tyhjentää toimistonsa ja tilalle palkattiin uruguaylainen Diego Alonso.
Alonson ura Los Nervionensesin peräsimessä sai hyvän startin, kun joukkue onnistui viime viikonloppuna pelaamaan La Ligaa johtavan Real Madridin kanssa kotikentällään 1-1 tasapelin kuuman 90 minuuttisen jälkeen. Esitys oli toistaiseksi kauden parasta, joten maajoukkuetauolla nähty valmentajanvaihdos saattoi hyvinkin toimia oivana herätyksenä joukkueelle ja loppukaudella nurmella nähdään laadukkaampi Sevilla. Mestarien liigassa alkukausi on ollut kotimaan sarjan tapaan hankala ja kahdesta avausottelusta on kasassa kaksi pistettä. Joukkue on pelannut toistaiseksi tasapelit Lensin ja PSV:n kanssa. Ennakkotietojen mukaan kotijoukkueella ei pitäisi olla merkittäviä poissaoloja.
Arsenalin alkukausi on sujunut niin kuin sopia odottikin, sillä joukkue on viime kauden tapaan Englannin Valioliigan kärkikahinoissa. Kotimaan sarjassa joukkue ei ole vielä tappiota kokenut ja yhdeksän ottelun saldo on väkevä 6-3-0 yhteismaalierolla 18:8. Viime viikonloppuna Arsenal nousi Chelseaa vastaan 2-0 tappioasemasta 2-2 tasapeliin, mutta otteet Stamford Bridgellä eivät juurikaan vakuuttaneet. Tasapelipiste oli kuitenkin hyvä osoitus joukkueen sitkeydestä ja tappioasemasta nousu nostaa varmasti joukkueen itseluottamusta entisestään.
Mestarien liigan B-lohkossa tykkimiesten tilanne on hyvä vaikka edellisellä kierroksella tulikin yllättävä 2-1 vierastappio ranskalaisen Lensin vieraana. Arsenal oli ottelussa selvästi parempi joukkue ja hallitsi kenttätapahtumia, mutta ranskalaisten onnistui tehdä kaksi osumaa ja pitää lontoolaiset yhdessä ja näin ollen pisteet jäivät Ranskaan. UCL:n avauskierroksella Arsenal otti kotikentällään selvän 4-0 voiton PSV:stä. Ennakkotietojen mukaan myös Arsenal pääsee otteluun liki parhaalla kokoonpanollaan.
Isännät jääneet kertoimissa aliarvostetuiksi
Perustasoltaan, materiaaliltaan ja pelivoimaltaan vierailija Arsenal on joukkueista laadukkaampi kokonaisuus ja vieraskentälläkin suosikki. Sevilla oli viime ottelussa Real Madridia vastaan kuitenkin parempi kuin miesmuistiin ja joukkue saa varmasti energiaa valmentajanvaihdoksesta. Kotietu tasoittaa puntteja entisestään ja kun pelimarkkinassa vierasjoukkue on ylikuumentunut, niin kohteen parhaat peli-ideat löytyvät isäntien menestyksestä.
TonyBetin ja LegendPlayn tarjoama kerroin 5,00 Sevilla on suorasta voitosta on selvä ylikerroin 25% todennäköisyysarviolla, mutta käytetään peleissä osuvampaa Sevilla +0,5 AH -tasoitusvetoa, joka kattaa myös mahdollisen tasapelin. TonyBet tarjoaa kohteeseen kertoimen 2,25 joka on maistuva pelikohde tiistai-illan UCL-kierrokselle!
24.10.2023 Mestarien liiga: Sevilla – Arsenal