Futiksen MM-kisoissa on perjantaina tarjolla useampi mielenkiintoinen ottelu ja betsimielessä yksi kiehtovimmista on Hollannin ja Ecuadorin välinen matsi, joka starttaa kello 18:00 Suomen aikaa. Hollanti ei vakuuttanut avauspelissä 2-0 voitosta huolimatta, kun taas Ecuadorin voimalukua päästiin viilaamaan hieman ylöspäin avauskierroksen hyvien otteiden ja solidin 2-0 voiton perusteella. Hollanti on suosikki, mutta Ecuadorilla on potentiaalia nollata Oranje.
Hollannin avausottelu jätti isoja kysymysmerkkejä
Vuoden 1988 EM-kisojen mestari Hollanti aloitti kisat 2-0 voitolla Senegalia vastaan, mutta vaikka oma pää pysyi puhtaana ja vastustajan verkkoon päästiin rokottamaan kahdesti, niin esitys jätti silti paljon mietittävää. Louis van Gaalin miehistö esiintyi läpi ottelun epävarmasti ja ainoastaan Senegalin maalivahdin Edouard Mendyn sekoilu käytännössä pelasti Hollannin. Hollanti on toki perustasoltaan laatujoukkue, mutta aivan parasta Oranjea ei missään nimessä avauskierroksella nähty.
Positiivista Hollannin otteissa oli ykköspyssy Memphis Depayn sisääntulo vaihdosta ja hyvät pohjatyöt toiseen osumaan. Depay on kärsinyt loukkaantumisista pitkin syksyä, mutta avausottelun perusteella mies alkaa olemaan kunnossa ja hänellä onkin iso vastuu Hollannin hyökkäyspelaamisessa. Depayn pelikunto on totta kai pieni arvoitus vielä loukkaantumisen jäljiltä, mutta hän saattaa hyvinkin olla tänään avauskokoonpanossa.
Ecuador avasi kisat viime sunnuntaina ottelulla isäntämaa Qataria vastaan ja turnaus alkoi vakuuttavalla 2-0 voitolla. Ecuador lähti otteluun suosikkina, mutta esitys jätti joukkueesta todella positiivisen kuvan ja etenkin ykköstähti Enner Valencian otteet herättivät ihastusta. Valencia iski pallon kolmesti Qatarin verkkoon, mutta ensimmäinen osuma hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen paitsiona, joten saldoksi jäi lopulta kaksi maalia.
Ecuador-kannattajilla on kuitenkin syytä huoleen, sillä Valencia vaihdettiin kentältä 77. peliminuutilla polveen tulleen kolhun takia ja miehen pelikunnosta ei ole juurikaan tihkunut lisätietoja. Valencian poissaolo olisi iso takaisku joukkueelle, jonka riveistä ei vastaavan tason pelimiestä löydy paikkaamaan mahdollista poissaoloa. Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa Valencian kisat ovat ohi, mutta yhtä hyvin hän saattaa olla pelikuntoinen tänään.
Murskajaiset peruttu – vähämaalista vääntöä luvassa?
Perustasoltaan Hollanti on joukkueista laadukkaampi kokonaisuus, mutta missään nimessä Oranjen avausottelu ei vakuuttanut ja huonommalla onnella Senegal-ottelun lopputulos olisi voinut olla 0-0. Memphis Depayn pelikunto on pieni kysymysmerkki ja hänen takanaan Hollannilla ei ole vastaavan tason pelimiestä rakentamaan ja viimeistelemään hyökkäyspään tehoja. Ecuador osaa puolustaa todella kurinalaisesti ja se lähtee varmasti tähän otteluun sillä ajatuksella, että oma pää pidetään puhtaana.
Kummallakin on alla voitto avauskierrokselta, joten riskitasoja ei varmasti lähdetä nostamaan. Ottelusta saattaa hyvinkin kehkeytyä katsojan kannalta tylsähkö ja vähämaalinen näytös, jossa ei suuria sirkustemppuja nähdä. Maaliodottama on siis selvästi vähämaalinen ja todennäköisyysarviomme alle 2,5 maalille on 59% (rajakerroin 1,69). Tarjolla oleva kerroin 1,80 kelpaa pelikohteeksi alkuiltaan.
Pelivalinnat:
- Hollanti – Ecuador: Alle 2,5 maalia, kerroin 1,80 (TonyBet)
25.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Hollanti – Ecuador