Lauantaipäivän ehdottomasti eniten housun etumusta pullistava MM-kisaottelu nähdään kello 18:00, kun Ranska ja Tanska iskevät yhteen Stadium 947:lla. Kliinisen 4-1 voiton avauskierroksella ottanut Ranska näytti lopulta todella laadukkaalta kokonaisuudelta, mutta Tanska omaa potentiaalia yllätykseen ja luvassa voi olla todella hyvälaatuinen sekä viihdyttävä futismatsi.
Ranska sai koneet käyntiin avauskierroksella, Tanskan kone yski
Hallitseva maailmanmestari Ranska sai katastrofaalisen alun MM-kisoille, kun altavastaaja Australia iski aikaisen avausmaalin lohkon ensimmäisessä ottelussa. Les Bleus kuitenkin toipui maalista nopeasti ja tehokas viisiminuuttinen noin puolen tunnin kohdalla toi kaksi osumaa ja täysin ansaitun puoliaikajohdon. Loppulukemat kirjattiin lopulta 4-1 ja käytännössä Ranskalle riitti avauskierroksella noin tunti niistämään aussit.
Ranskan loukkaantumistilanne sai uusia sivuja jo ennestään paksuun nippuun, sillä puolustaja Lucas Hernandez joutui jättämään kentän alle vartin pelin jälkeen. Velipoika Theo Hernandez vaihdettiin tilalle ja lopulta tämä vaihto toi lisäkierroksia myös Ranskan hyökkäyspeliin, sillä Theo on näistä kahdesta selvästi offensiivisempi vaihtoehto. Ranska väläytteli avausottelussa hurjaa hyökkäysvoimaansa ja etenkin Mbappe-Giroud -duo piti aussipakkeja välillä pilkkanaan. Totta kai myös maagisen pallotatsin omaavan Antoine Griezmannin suoritus oli loistava. Samaa dominointia tältä kolmikolta voi odottaa myös jatkossa.
Tanskan turnaus alkoi varsin nihkeästi, sillä avauskierroksella vastassa ollut Tunisia osoittautui odotettua kovemmaksi ja juuti olivat ajoittain todellisessa pinteessä. Tanskalaiset olivat varmasti budjetoineet Tunisia-ottelusta kolme pistettä, mutta tasapelin myötä jatkopaikan mahdollisuus muuttui odotettua vaikeammaksi. Tanska esiintyi todella vahvasti syyskuussa pelatussa Kansojen liigan ottelussa Ranskaa vastaan ja kotikentällä otettu 2-0 voitto oli täysin ansaittu. Tanska haki myös kesäkuussa 1-2 vierasvoiton Pariisista, joten Ranska on ollut mieluisa vastustaja juuteille.
Avauskierroksen esitysten perusteella joukkueiden kuntokäyrät osoittavat kuitenkin eri suuntiin tällä hetkellä ja Tanskan heikko esitys kisa-avauksessa jätti paljon kysymysmerkkejä ilmaan. Tanska ei pystynyt 90 minuutin aikana murtamaan Tunisian tiivistä puolustusta, mutta toki tässä on syytä muistaa Tunisian hyvyys. Ranskaa vastaan Tanskan on kuitenkin onnistuttava parantamaan paljon avauskierroksen ottelusta tai luvassa voi olla todella kylmä suihku.
Ranska selvä suosikki, verkot pölisevät Ras Abu Aboudin illassa?
Ranska lähtee otteluun selvänä suosikkina, sillä sen materiaali on pykälän verran Tanskaa laadukkaampi ja avauskierroksen kliininen suoritus ausseja vastaan oli yhtä takaiskua vaille loistava. Toisaalta Tanskan pelitapaan sopii altavastaajana oleminen, joten nyt myös punavalkoiset pääsevät noudattamaan itselleen ominaisinta pelityyliä. Taktiset nyanssit nousevatkin tässä ottelussa normaalia isompaan rooliin ja kentällä vilisevien supertähtien lisäksi kyseessä on myös valmentajien välinen taisto.
Tunisian ja Australian ottelun tapaan lähtökohdat maaliodottamaan ovat periaatteessa vähämaaliset, mutta kristallipallo voi tarjota myös toisenlaista lähestymistä. Ranskan tulivoima on parhaimmillaan maailman tehokkainta ja toisaalta Tanska on osoittanut vaarallisuutensa altavastaajana. Ranskan itseluottamus on tapissa avausvoiton myötä ja kun markkina povaa ottelusta ennemmin vähä- kuin runsasmaalista, niin yli 2,5 maalista tarjotussa kertoimessa on niukasti etua tarjolla. Todennäköisyysarvio kohteelle on 52% ja rajakerroin 1,92.
Pelivalinnat:
- Ranska – Tanska: Yli 2,5 maalia, kerroin 2,08 (Jetbull)
26.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Ranska – Tanska