Keskiviikkona katseet käännetään kotimaisen kiekkoilun pariin, kun Liigassa on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Vetoveljien konttorilla katseet käännetään Turun Palloseuran sekä KalPan väliseen otteluun, jossa kohtaavat kaksi kuntopuntarin eri päistä löytyvää joukkuetta. TPS on ollut viime viikkoina vahvassa vireessä, kun taas KalPan peli on tökkinyt pahemman kerran viime aikoina. Peli-ideaksi nostetaankin kotijoukkue TPS:n menestyskertoimet. Ottelu alkaa kello 18:30.
TPS:llä menossa vahva jakso
Kotijoukkue TPS on viime vuosina kuulunut sarjan ehdottomiin kärkijoukkueisiin mistä onkin todisteena viime kausilta kerätyt mitalit. Viime kausi päättyi katkeraan finaalitappioon Tampereen Tapparalle, joten tälle kaudelle tavoite on luonnollisesti asetettu siihen kaikkein korkeimpaan – mestaruuteen. Tällä hetkellä TPS on hyvissä asemissa sarjataulukossa, sillä 31 pelattua ottelua ovat tuoneet 55 pistettä maalierolla 73:64. Sarjasijoitus on tällä hetkellä viides, mutta yläpuolelta löytyvät joukkueet ovat Tapparaa lukuunottamatta pelanneet enemmän otteluita.
Viime aikoina TPS on ollut vahvassa vedossa, sillä kahdeksasta edellisestä ottelusta turkulaiset ovat voittaneet peräti seitsemän. Joulukuun ainot tappiota tuli 10. päivä Ässille, mutta sen jälkeen turkulaiset ovat napsineet kolme suoraa voittoa ja keränneet yhdeksän pistettä. Joulutauon jälkeen TPS kohtasi kotikentällään vahvan Ilveksen ja tuloksena oli solidi 4-1 voitto ja kolme pistettä. Alkukaudella ajoittain vuotanut puolustuspeli on saatu nyt kuntoon ja se näkyy kiistatta tulostaululla. Kolmessa edellisessä ottelussa TPS-verkkoon on tehty yhteensä vain kolme maalia.
Vierasjoukkue KalPa ei kuulu perustasoltaan sarjan kovimpaan nelikkoon, mutta ihan laadukas rosteri Kuopioon on saatu kasattua tällekin kaudelle. KalPa pelasi vahvan syksyn, mutta marraskuun loppupuolella homma alkasi sakkaamaan ja tällä hetkellä peli on pahassa takalukossa. Yhdeksästä edellisestä ottelustaan kuopiolaiset ovat hävinneet peräti yhdeksän ja sarjasijoitus on laskenut viime viikkoina useamman pykälän. Tällä hetkellä kuopiolaiset löytyvät taulukon seiskapaikalta 50 pisteellä.
KalPa ei saanut joulutauon jälkeen kurssiaan korjattua, sillä Tapaninpäivänä pelatussa kotiottelussa otteluruuhkasta aiemmin kärsinyt Jukurit oli lopulta rangaistuslaukausten jälkeen parempi lukemin 4-5. KalPa on pystynyt ajoittain pelaamaan tiukkoja otteluita sarjan kärkijoukkueiden kanssa, mutta jänne ei ole kestänyt täyttä 60. minuuttia ja lopulta tuloksena on ollut tappioita. Kymmenen ottelun kuntopuntaria tarkastellessa joukkueet löytyvät tällä hetkellä täysin eri päistä taulukkoa.
TPS selvä suosikki kotikentällään – Hunajata luvassa?
TPS on jo perustasoltaan joukkueista yli pykälän verran laadukkaampi kokonaisuus ja täysin ansaitusti selvä suosikki kotikentällään. TPS on pelannut jo useamman viikon hyvää jaksoa ja joulutauon jälkeinen Ilves-ottelu osoitti, että jänne kestää yhä. KalPan peli on ollut pahassa solmussa jo useamman viikon eikä paluu joulutauolta onnistunut kääntämään heikkoa kurssia.
Turkulaiset ovat kotikentällään noin kerran kahdesta voittavia suosikkeja ja suorasta kotivoitosta on tarjolla pientä etua. Myös TPS -1,5 tasoituskertoimet ovat pelattavia, joten otetaan pienen panoksen apukohteeksi myös TPS:n vähintään kahden maalin voitto.
Pelivalinnat:
- TPS (1X2), kerroin 2,13 (TonyBet)
- TPS -1,5 AH, kerroin 2,95 (STSbet)
28.12.2022 Liiga: TPS – KalPa