28.4.2022 Liiga, 5. finaali: Tappara – TPS

Turun Palloseura onnistui tiistaina väistämään ensimmäisen luodin, kun se voitti kotikaukalossaan neljännen finaalin ja siirti Tapparan mestaruusjuhlia vähintään kahdella päivällä. Torstai-iltana ottelusarja siirtyy Tampereen Nokia Arenalle ja kirvesrinnoilla on mahdollisuus ratkaista finaalisarja kotiyleisön edessä. Tappara on edelleen iso, yli yhdeksän kertaa kymmenestä voittava mestarisuosikki, mutta edelliseen otteluun piristynyt TPS tuskin myy nahkaansa halvalla, joten luvassa voi taas kerran olla tasainen ja vähämaalinen kamppailu. Pelimielessä jatketaankin under-linjalla vaikka kyseessä onkin katkaisuottelu.

TPS teki tarvittavan parannuksen edelliseen otteluun

Turun Palloseura ei saanut kolmessa ensimmäisessä finaalissa tarvittavia tehoja irti koneestaan vaan peli hieman takkusi useammalla osa-alueella ja tuloksena oli tiukat tappiot kolmessa ensimmäisessä finaalissa. Neljänteen peliin Jussi Ahokas sai puristettua ryhmästään vihdoin täydet tehot irti ja kova työ realisoitui vihdoin tulostaululle myös turkulaisten toivomalla tavalla.

Tiistani nähtiin kova taistelupeli, jossa TPS onnistui vihdoin voittamaan kaksinkamppailuita selvästi aiempaa enemmän. Tappara puolestaan näytti siltä, että joukkue hieman puristi mailaa katkaisuottelussa ja ihan parasta osaamista tamperelaisilta ei nähty. Aivan parasta Tapparaa ei Turussa siis tiistaina nähty ja odotettavissa on, että myös Jussi Tapolan suojatit petraavat tähän viidenteen finaaliin.

Asetelmat otteluun ovat jälleen kerran varsin selkeät. TPS on vieraskentällä pakkovoiton edessä tai kausi päättyy toista kevättä putkeen hopeisiin mitaleihin. Tappara voi pelata kotiyleisönsä edessä kohtalaisen paineettomasti eikä sen tarvitse pakottaa tai puskea. Tapparan vahvuus tämän kevään pudotuspeleissä on ollut nimenomaan kärsivällisyys, sillä Tapolan joukkue on pelannut konemaisen tasaisesti ja laadukkaasti riippumatta siitä johtaako se ottelua.

Tänään Tapparan täytyy parantaa tiistaisesta esityksestä, mutta uskon etenkin Tapparan kokeneen osaston lyövät työhaalarit niskaan tänään, sillä mestaruus halutaan varmasti ratkaista tänään Nokia Arenalla. Tiistain pelissä nähtiin kohtalaisen salliva tuomarilinja ja silloin se suosi kotiyleisönsä edessä pelannutta TPS:aa. Mahdollinen salliva linja suosii turkulaisia, sillä Tappara on ollut erikoistilannepelaamisessa selvästi turkulaisia parempi.

Vähämaalista lapulle

Tappara on joukkueista yhä lähes pykälän verran laadukkaampi kokonaisuus ja kotiyleisönsä edessä noin kuusi kertaa kymmenestä voittava suosikki, kun huomioidaan mahdolliset jatkoerät. Markkina on kuitenkin hyvin kartalla kerroinasettelussa ja kummankaan joukkueen menestyskertoimissa ei ole etua tarjolla.

Katseet käännetäänkin jälleen kerran maalimääriin ja under-valintoihin. Lähtökohta otteluun on katkaisuottelusta huolimatta vähämaalinen, sillä kummankin joukkueen maaivahti- ja puolustuspeli on toiminut hyvin ja salliva tuomarilinja vähentää erikoistilanteiden määrää. Alle 4,5 maalista (sis. Ja) tarjottu kerroin 1,88 kelpaa niukasti peleihin 58% arviolla. Rajakerroin pelattavuudelle on 1,72.

Pelivalinnat: