29.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Ecuador – Senegal

Jalkapallon MM-kisoissa alkaa tiistaina kolmas ottelukierros, joten aikataulu muuttuu ja luvassa on huipputärkeitä pelejä. Homma starttaa luonnollisesti A-lohkosta, jossa jatkopaikasta taistelee kolme joukkuetta. Kello 17:00 starttaava kamppailu Ecuadorin ja Senegalin välillä on asetelmiltaan mielenkiintoinen, sillä jos ja kun Hollanti kaataa Qatarin lohkon toisessa ottelussa, niin Senegal tarvitsee ottelusta voiton, kun taas Ecuadorille riittää jatkopaikkaan tasapeli.

Pirteä Ecuador on pelannut vahvat kisat toistaiseksi

A-lohkossa Ecuadoria ei missään nimessä rankattu lohkon kahden parhaan joukkoon, mutta niin vain tämä Päiväntasaajalla sijaitseva pieni Etelä-Amerikan länsirannikolla sijaitseva futismaa on vakuuttanut kahden ottelun jälkeen lohkon ehdottomasti tasapainoisin suorittajana. Vaikka se ei perustasoltaan ja materiaaliltaan ole esimerkiksi Hollannin tasoinen kooste, niin kahdessa ensimmäisessä ottelussa se on pelannut todella laadukkaasti ja ottanut ansaitun 2-0 voiton Qatarista sekä pelannut 1-1 tasapelin Hollannin kanssa.

Hollanti-ottelussa Ecuador oli todella vaarallinen ja käytännössä hallitsi ottelua. Hollanti siirtyi ottelussa johtoon hieman Ecuadorin kannalta epäonnisella osumalla, mutta joukkue kampesi itsensä tasoihin täysin ansaitusti. Periaatteessa Ecuadorin voitto tuosta Hollanti-ottelusta ei olisi missään nimessä ollut epäansaittu ja mikä parasta, Ecuador piti Oranjen läpi ottelun poissa vaarallisilta maalipaikoilta ja puolusti todella laadukkaasti. Trikolorin koheesio ja laadukkaat peliesitykset ovatkin olleet toistaiseksi ehdottomasti A-lohkon parasta antia. Ecuadorilta puuttuu ottelusta keskikenttämies Jhegson Méndez korttitilin takia. Ykköspyssy Enner Valencialla on polvivamma, mutta hänet saatetaan nähdä kentällä tässä huipputärkeässä ottelussa.

Afrikan länsirannikolta ponnistava Senegal oli lähtökohtaisesti Hollannin ohella lohkon toinen suosikki jatkopaikan suhteen. Senegal ei ole kuitenkaan vielä toistaiseksi turnauksessa vakuuttanut vaikka edellisellä kierroksella otettiinkin selvä 3-1 voitto isäntämaa Qatarista. Avauskierroksella joukkue kärsi 0-2 tappion Hollannille ja tuossa ottelussa ei kumpikaan joukkue varsinaisesti esiintynyt edukseen. Voitto ja kolme tehtyä maalia edellisessä ottelussa ovat kuitenkin varmasti nostaneet joukkueen itseluottamusta vaikka vastassa olikin Watar. Tästä ottelusta on tavoitteena vain ja ainoastaan voitto, joka veisi Terangan Leijonat varmuudella jatkopeleihin.

Senegalin pelissä on näkynyt karulla tavalla ykköstykki Sadio Manen puuttuminen, sillä hyökkäyspelin rakentelussa ja viimeistelyssä on ollut puutteita. Edellisessä ottelussa Manen isoja saappaita täytti onneksi Italiassa pelaava Boulaye Dia, joka viimeisteli yhden maalin ja rakenteli joukkuekavereille useita paikkoja. Dian hyvien otteiden pitää jatkua myös tässä ottelussa, mikäli Senegal mielii voittoa juhlia.

Maaliodottamassa olemme eri mieltä markkinan kanssa

1X2-markkina on ottelussa kohdallaan, sillä Ecuadorin kuuluukin olla parempien peliesitysten turvin suosikki tässä ottelussa. Valtava tasoero ei ole, mutta ansaitussa pikkusuosikin asemassa Trikolori tähän otteluun lähtee. Maalimääräodottamassa olemme kuitenkin markkinan kanssa eri mieltä, sillä tässä ottelussa jommalla kummalla on kokoajan maalin tarve. Ecuador ei varmasti lähde nostamaan riskitasoja, mutta Senegalin sitä on tehtävä. Jos Senegal onnistuu siirtymään ottelussa johtoon, niin Ecuador tarvitsee maalin ja jalkaa laitetaan taas kaasulle.

Vaikka peruslähtökohdat ovatkin ennemmin hieman vähä- kuin runsasmaalinen, niin vaihtoehtoinen Hurlumhei-ottelunkulku on täysin mahdollinen skenaario. Avausjaksolla homma todennäköisesti pysyy vielä pelisuunnitelmassa, mutta viimeistään toisella jaksolla alkaa tapahtua. Arviomme vähintään kolmelle maalille on 46% ja rajakerroin 2,17. Tarjolla oleva kerroin 2,45 on maistuva pelikohde tiistaille!

Pelivalinnat:
  • Ecuador – Senegal: Yli 2,5 maalia, kerroin 2,45 (STSbet)