Jalkapallon Mestarien liiga jatkuu tiistai-iltana lohkovaiheen toisella kierroksella ja tarjolla on kahdeksan tasokasta ottelua. Vetoveljien betsibunkkerissa katseet kohdistetaan C-lohkon huippukamppailuun, jossa kohtaavat Napoli sekä Real Madrid. Kummankin joukkueen kausi UCL:ssa alkoi voitolla, mutta ihan parasta kummaltakaan ei ensimmäisellä kierroksella nähty. Molemmilta joukkueilta löytyy todella tulivoimainen hyökkäyskalusto, joten pelimielessä ottelun kiehtovinta kattausta ovat runsasmaaliset lopputulokset.
Napolin kauden alkua varjostaa pienimuotoinen kohu
Napolin kausi Mestarien liigassa alkoi kolmen pisteen voitolla, kun joukkue haki Portugalista 1-2 vierasvoiton Bragan kustannuksella. Ottelu oli varsin tasainen ja Napoli oli paikoitellen hieman vaikeuksissa työteliään kotijoukkueen kanssa, mutta onnistui lopulta nappaamaan täydet pisteet Di Lorenzon maalilla sekä Braga-puolustaja Sikou Niakaten omalla maalilla. Kotimaan Serie A:ssa otteet ovat ailahdelleet paikoitellen kovastikin, sillä seitsemästä ottelusta joukkue on kerännyt saldon 4-2-1 yhteismaalierolla 16:6.
Viime viikonloppuna joukkue haki solidin 0-4 vierasvoiton Leccen kustannuksella. Sitä ennen joukkue kaatoi samalla viikolla Udinesen kotona 4-1. Joukkue joutui myös pienimuotoisen kohun keskelle, kun seuran somevastaava ivaili seuran TikTok-kanavalla nigerialaiskärki Victor Osimhenin epäonnistuneen rangaistuspotkun kustannuksella. Nigerialaiskärki otti ymmärrettävästi asiasta kierroksia, mutta leppyi lopulta, kun Napoli antoi potkut seuran some-vastaavalle. Osimhen pelasi viime viikolla joukkueen molemmissa otteluissa ja onnistui molemmissa peleissä myös maalinteossa.
Real Madrid sai kotijoukkue Napolin tapaan hieman tahmean lähdön tämän vuoden Mestarien liigaan vaikka joukkue avauskierrokselta nappasikin täydet kolme pistettä, kun Los Blancos kaatoi kotikentällään Union Berlinin 1-0. Ottelu oli täydet 90 minuuttia isäntien hallintaa, mutta vapauttava voittomaali nähtiin vasta lisäajalla, kun Jude Bellinghamin maali räjäytti Estadio Santiago Bernabéun.
Kotimaan kentillä Real Madrid on ollut totutun vahva ja joukkue johtaa sarjaa 21 pisteellä ja saldolla 7-0-1 maalieron näyttäessä lukemia 16:6. Viime viikolla joukkue kaatoi ensin Las Palmasin kotikentällä 2-0 ja sen jälkeen vieraissa hyvän alkukauden pelanneen Gironan 0-3. Realin tähtihyökkääjä Vinicius Junior on palannut loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon ja hän pelannee myös tässä tärkeässä UCL-ottelussa. Realilta puuttuu ottelusta varmuudella David Alaba. Napolilta puuttuu ottelussa topparipari Amir Rrahmani ja Juan Jesus.
Stadio Diego Armando Maradonalla heiluvat verkot?
Perustsaoltaan ja pelivoimaltaan arvostan vierasjoukkue Real Madridin joukkueista niukasti vahvemmaksi kokonaisuudeksi. Sillä on viime vuosilta valtava rutiini kääntää tiukkoja otteluita edukseen kovalla prosentilla ja etenkin UCL-kentillä monet huippujoukkueet ovat joutuneet todistamaan lähietäisyydeltä Los Blancosin iskukykyä. Kotietu tasoittaa kuitenkin puntteja ja lähtökohdat tähän huippuotteluun ovat todella tasaiset.
Pelimielessä ottelun kiinnostavinta antia ovat runsasmaaliset lopputulokset, sillä kummaltakin joukkueelta löytyy valtavasti tulivoimaa kokoonpanosta ja etenkin Napoli on kotikentällään todella runsasmaalinen joukkue. Napoli pitänee palloa enemmän ja pelinkuva sopiikin mainiosti vastahyökkäyksiä kyttäävälle Real Madridille, joka on yksi maailman parhaista ellei paras vastaiskujoukkue. Ottelussa nähdään vähintään kolme maalia arviomme mukaan hieman yli kuusi kertaa kymmenestä ja TonyBetin tarjoilema kerroin 1,66 kelpaa jännityspeliksi UCL-kierrokselle.
3.10.2023 Mestarien liiga: Napoli – Real Madrid