Englannin Valioliiga jatkuu tiistai-iltana Suomen aikaa, kun Crystal Palacen ja Brentfordin kohtaaminen aloittaa kauden 5. kierroksen. Kotijoukkue on tässä kahden lontoolaisseuran kohtaamisessa suosikki, sillä koti- ja materiaalietu on isäntien puolella. Viime kauden onnistujiin lukeutunut Brentford heikentyi kuluvalle kaudelle ja viime kauden hyvän sarjasijoituksen uusiminen voi tällä kaudella olla työn ja tuskan takana.
Crystal Palace jatkanut viime kauden pirteitä otteitaan
Lontoolainen Crystal Palace oli ehdottomasti yksi viime kauden iloisimpia yllätyksiä. Joukkue pelasi ennakkoluulottomasti läpi pitkän talven ja kevään palkintona oli sarjan 12. paikka. Joukkueen peräsimessä jatkaa Patrick Vieira, joka onkin yksi isoimmista syistä siihen, että The Eagles onnistui rajallisella materiaalilla viemään pitkän kauden tuloksellisesti hyvin läpi. Crystal Palace sai pidettyä tärkeimmät avainpelaajat tälle kaudelle ja vaikka rosteri ei edelleenkään kestä vertailua sarjan parhaisiin joukkueisiin, niin TOP10-sijoitus on täysin realistinen tavoite tälle kaudelle.
Tämä sesonki on alkanut Crystal Palacen osalta vaihtelevasti, mutta tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että alkukauden ohjelma on ollut todella kova joukkueen osalta. Avauskierroksella tuli kotikentällä 0-2 tappio sarjaa johtavalle Arsenalille, mutta pistesaldo saatiin auki toisella kierroksella, kun vieraskentällä joukkue venyi 1-1 tasapeliin Liverpoolia vastaan. Kolmannella kierroksella voittotili saatiin auki, kun Aston Villa kaatui Selhurst Parkilla 3-1. Viikonloppuna joukkue taipui Manchester Citylle vieraskentällä 4-2 vaikka onnistui johtamaan ottelua jo 0-2.
Vierasjoukkue Brentford oli Crystal Palacen tapaan yksi viime kauden valopilkkuja. Putoamistaisteluun ennakoitu joukkue taisteli itsensä lopulta sarjataulukon 13. sijalle. Loppukaudesta joukkueen hyökkäysvirtuoosina toiminut Christian Eriksen menetettiin Manchester Unitediin, joten hyökkäysvoimaa poistui reilusti joukkueen vahvuudesta. Muitakin menetyksiä on viime kaudesta, joten tälle kaudelle joukkue saattaa hyvinkin luisua pitkän talven aikana sarjataulukon häntäpäähän. Managerina jatkaa Thomas Frank.
Tämä kausi alkoi 2-2 tasapelillä Leicesteriä vastaan vieraskentällä. Voittotili aukesi heti kauden ensimmäisessä kotiottelussa, kun Manchester United kaatui sensaatiomaisesti Gtech Community Stadiumilla 4-0 lukemin. Kolmannessa ottelussa Brentford taipui Fulhamin vieraaana 3-2 tappioon. Viime viikonloppuna pisteet tasattiin kotikentällä Evertonin kanssa 1-1 tasapelillä. Kauden alku on ollut vuoristoratamainen The Bees’lle, mikä kertoo omalta osaltaan siitä, että uusi rosteri vielä hakee muotoaan.
The Eagles suosikki, runsasmaalista luvassa?
Crystal Palace on joukkueista perustasoltaan laadukkaampi kokonaisuus ja koti- sekä materiaaliedun turvin suosikki Selhurst Parkilla. Tasoero joukkueiden välillä ei ole radikaalin iso, mutta luokan verran laadukkaampana kokonaisuutena pidämme kotijoukkue Eaglesia. Crystal Palace on vahva kotijoukkue ja paikallispeliasetelmasta huolimatta se nauttii kohtalaisen isoa kotietua kotinurmellaan.
Ottelun maaliodotusarvo on mielestämme runsasmaalinen ja, kun markkina pitää total-linjaa ennemmin vähä- kuin runsasmaalisena, niin parhaat peli-ideat löytyvät isomaalisista lopputuloksista. Kummallakin joukkueella on muutamia poissaoloja, mutta ainoa merkittävä poissaolija olisi isäntien hyökkääjä Wilfried Zaha, joka kärsii pienestä kolhusta ja on lisäksi siirtohuhujen keskiössä. Arviomme yli 2,5 maalin toteutumiselle on 54% ja tarjolla oleva kerroin 2,05 kelpaa mainiosti kupongille.
Pelivalinnat:
- Crystal Palace – Brentford: Alle 2,5 maalia, kerroin 2,05 (TonyBet)
30.8.2922 Valioliiga: Crystal Palace – Brentford