Eilen Liigasta saatiin maistuva osuma, kun Tappara haki odotustemme mukaan niukan 1-2 voiton Raumalta Lukon vieraana. Liiga jatkuu keskiviikkona neljän ottelun kierroksella ja Vetoveljien konttorilla katseet käännetään Jyväskylän Hippokselle, jossa kotijoukkue JYP kohtaa Porin Ässät. Hurrikaanipaidat ovat kuuluneet alkukauden aikana sarjan runsasmaalisempaan osastoon ja pelimielessä ottelun parasta antia tarjoaa jälleen kerran runsasmaaliset lopputulokset, vaikka vierasjoukkue Ässät ei olekaan tällä saralla kauden aikana vielä kunnostautunut.
JYP kotikaukaloon neljän ottelun voittoputkessa
Jyväskylän JYP aloitti kauden tahmeasti, sillä valmistavissa otteluissa tuli tappio toisensa jälkeen ja myös virallinen sesonki alkoi jatkoaikatappiolla Turun Palloseuralle. Kolmesta ensimmäisestä ottelusta oli saldona kaksi tappiota ja yksi JA-voitto, kun joukkue onnistui kaatamaan toisella kierroksella Jukurit vieraissa. Viime aikoina JYP on saanut kuitenkin lennon päälle eikä vähiten siksi, että joukkueen profiilipelaajat ovat Jerry Turkulaisen (5+9=14), Sami Nikun (4+9=13) ja Reid Gardinerin (4+8=12) johdolla olleet täysin pitelemättömiä.
Alla on neljän ottelun voittoputkin, jonka aikana JYP on kaatanut KooKoon (3-0), HPK:n (3-4 ja.), KalPan (3-4 ja.) sekä viimeisimpänä SaiPan, jonka hurrikaanipaidat murskasivat viime lauantaina peräti 7-3 lukemin. Voiton takuumiehinä oli aiemmin mainitut tähtipelaajat, joilta JYP joutui ensimmäisillä kierroksilla vielä odottamaan tehoja. Lauantaina isketyistä seitsemästä osumasta peräti kuusi tuli ylivoimalla, joten jyväskyläläisten erikoistilannepelaaminen on hyvällä mallilla heikkoa alivoimaa lukuunottamatta. JYP on tällä hetkellä taulukon seitsemännellä sijalla 13 pisteellä.
Porin Ässien kausi alkoi jyväskyläläisten tapaan tahmeasti, kun kahdesta ensimmäisestä ottelusta jäi käteen nolla pistettä. Tappiot avauskierroksilla tulivat Ilvekselle (3-4) sekä Sportille (4-1). Kuudessa seuraavassa ottelussa patapaidat ovat olleet hyvässä vedossa ja saldo näyttää viittä voittoa sekä yhtä tappiota jatkoajan jälkeen. Vahvan jakson aikana joukkue on kaatanut KalPan, SaiPan, Jukurit, HPK:n sekä TPS:n. Jakson ainoa tappio tuli viime perjantaina, kun pata taipui Turun Palloseuran vieraana jatkoajalla 3-2.
Porilaisjoukkueen kultakypärää kantaa tällä hetkellä hieman yllättävä nimi, sillä joukkueen tehomiehenä on alkukaudella kunnostautunut vuonna 2004 syntynyt Lenni Hämeenaho (6+1=7), joka on iskenyt alkukaudella jo kuusi maalia ja jakaa maalipörssin kakkospaikkaa. Jan-Mikael Järvinen ja kanadalaispuolustaja Martin Lefebvre ovat iskeneet tehot 1+6=7 mieheen. Porilaisjoukkueen maalilla Niklas Rubin on ollut totutun varma ja alkukauden torjuntaprosentti on 91,53%.
Oijoijoi pauhaa Hippoksella taas kerran?
Perustasoltaan joukkueiden välinen tasoero ei ole iso, mutta arvostamme kotijoukkue JYPin silti joukkueista vahvemmaksi kokonaisuudeksi. JYPin materiaali on hieman porilaisia leveämpi ja kärjen osalta terävämpi, joten koti- ja materiaaliedun turvin hurrikaanipaidat ovat ansaittuja, lähes kerran kahdesta voittavia suosikkeja kotikaukalossaan. Pelimielessä 1X2-markkina ei tarjoa kuitenkaan mielekästä pelattavaa ja katseet käännetäänkin viime lauantain tapaan maalimääriin.
Vaikka Ässät ei ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta revitelleet maalimäärissä tällä kaudella, niin tässä ottelussa on jälleen potentiaalia runsasmaalisuuteen – kiitos JYPin tehokolmikon sekä ailahdelleen puolustus- ja maalivahtipelin. Arvio vähintään kuudelle maalille on lähes neljä kertaa kymmenestä ja kun LegendPlay tarjoaa kohteeseen kerrointa 2,90 niin peliä päästään iskemään sisään.
4.10.2023 Liiga: JYP – Ässät