4.5.2023 Englannin Valioliiga: Brighton – Manchester United

Tällä viikolla olemme saaneet nauttia joka ilta brittiläisestä huippufutiksesta ja sama trendi jatkuu myös torstaina, kun Valioliigassa pelataan yksi todella mielenkiintoinen ottelu. Illan herkkupalassa sarjan kahdeksannella sijalla keikkuva Brighton isännöi Manchester Unitedia Amex Stadiumilla ja jaossa on europaikkojen kannalta äärimmäisen tärkeitä pisteitä. Hyvävireinen Brighton on kotiedun turvin niukka suosikki, mutta lukuisista loukkaantumisista huolimatta viime aikoina vahvasti esiintynyt United ei takuulla myy nahkaansa helpolla, sillä manchesterilaiset taistelevat viimeisistä paikoista ensi kauden UCL-lohkovaiheeseen ja pistetarve on akuutti.

Brightonilla allaa maistuva 6-0 voitto Wolvesista

Jo viime kaudella todella vahvan kauden (sijoitus 9.) pelannut Brighton on jatkanut tällä kaudella siitä mihin se viime keväänä jäi. Joukkue on pelannut vahvaa futista läpi sesongin ja tällä hetkellä sarjapaikka löytyy ansaitusti ylemmästä keskikastista, sijalta kahdeksan. Sijoitus voi hyvinkin vielä nousta loppukauden aikana, sillä edellä olevat Liverpool, Tottenham ja Aston Villa ovat kaikki pelanneet kolme ottelua Seagulsseja enemmän. Matkaa viidentenä olevaan Liverpooliin on seitsemän pistettä, joten rästiottelut voittamalla joukkue nousisi Poolin edelle ja kiinni UEL-paikkaan.

Teoriassa myös paikka neljän joukossa ja ensi kaudeksi Mestarien liigan lohkovaiheeseen on mahdollinen, sillä tämäniltainen vastustaja Man United (4.) on yhdeksän pistettä sinivalkoisia edellä. Viime aikoina Brighton on ollut ihan kelpo iskussa ja kaakkois-englantilaisten vireen sai viimeisimpänä todeta Wolves, joka joutui viime viikonloppuna taipumaan Amex Stadiumilla rumin 6-0 lukemin. Kotijoukkueen kokoonpanotilanne ei ole täysin optimaalinen, sillä sivussa ovat varmuudella Lallana, Lamptey, Sarmiento sekä Veltman.

Vierasjoukkue Manchester United on pelannut mukiinmenevän kauden vaikka pelit Eurooppa-liigassa päättyivät Sevillan käsittelyssä. Kotimaan sarjassa Erik ten Hagin suojatit ovat pelanneet kelpo syksyn, talven ja kevään vaikka huonompiakin jaksoja on luonnollisesti kauteen mahtunut. Tällä hetkellä oman varjonsa tekemiseen tuo lukuisat poissaolot, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia hollantilaismanagerille. Tästäkin ottelusta vieraiden kokoonpanosta puuttuvat Garnacho, Heaton, Jones, Martinez, McTominay, Varane sekä van de Beek. Sivussa on luonnollisesti myös raiskauksista sekä pahoinpitelyistä syyttety Mason Greenwood.

United ei ole loukkaantumisista huolimatta viime aikoina juuri kompuroinut, sillä viiden edellisen ottelun kuntopuntari näyttää neljää voittoa sekä yhtä tasapeliä yhteismaalierolla 8:2. United on tällä hetkellä vahvasti kiinni sijoituksessa neljän parhaan joukossa ja sitä myötä ensi kauden Mestarien liigan lohkovaiheessa, mutta tappio tästä ottelusta toisi yhtä päävastustajaa kolme pistettä lähemmäksi, joten punaiset paholaiset eivät varmasti halua hävitä tätä ottelua. Joukkueiden kauden ensimmäinen sarjakohtaaminen Old Traffordilla päättyi Brightonin 1-2 vierasvoittoon elokuun alussa. FA Cupissa Man United oli 30.4. rangaistuspotkujen jälkeen parempi 0-1.

Panokset nousee, maalimäärät laskee?

Perustasoltaan molemmat joukkueet kuuluvat sarjan runsasmaalisempaan osastoon. Pelivoimaltaan United on joukkueista hieman laadukkaampi kokonaisuus, mutta lukuisten poissaolojen sekä Brightonin kotiedun myötä se jää tässä kohtaamisessa kuitenkin altavastaajaksi. Normaalisti joukkueiden välinen keskinäinen olisi maaliodottamaltaan selvästi normaalia korkeampi, mutta tällä kertaa panokset ovat kohtalaisen isot ja jaossa on europaikkojen kannalta huipputärkeät kolme pistettä. Pari viikkoa sitten todistimme FA Cupissa joukkueiden välisen maalittoman kohtaamisen ja myös tästä ottelusta saattaa hyvinkin muodostua samankaltainen kohtaaminen. Silloin maaliodottama kirjattiin Brightonille 1,35 – 1,26.

Markkina on ylikuumentunut tämän ottelun over-kohteiden kannalta rajusti ja tällä kertaa panostuksia isketään vähämaalisiin lopputuloksiin. Kohteen parasta antia on alle 2,5 maalista tarjottu kerroin 2,60 jonka tarjoaa TonyBet. Arvio pelikohteelle on 42% ja rajakerroin 2,38 joten tarjolla oleva kerroin hyödynnetään illan ainoaan Valioliiga-otteluun.

Pelivalinnat:
  • Alle 2,5 maalia, kerroin 2,60 (TonyBet)