Kotimaisen futisylpeyden Helsingin Jalkapalloklubin matka eurokentillä jatkuu tänään kotiottelulla, kun Bolt Arenalle saapuu vieraaksi bulgarialainen Ludogorets. Vielä pisteittä C-lohkossa oleva HJK on tänään akuutissa pistetarpeessa, mikäli helsinkiläisseura mielii UELin jatkopeleihin tai lohkon kolmostilan kautta ECL:n pudotuspeleihin. Vastustaja Ludogorets on kuitenkin laatuseura, joka on osoittanut vaarallisuutensa jo Eurooppa-liigassa kaatamalla mm. AS Roman. Pelillinen mielenkiinto tässä ottelussa kääntyykin vierasmenestyksen puolelle. Ottelu alkaa kello 19:45.
HJK ollut toistaiseksi tehoton eurokentillä
Kotimaan futiskenttiä viimeisen kymmenen vuotta hallinnut HJK eteni kuluvalla kaudella Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Saavutus oli hieno, mutta toistaiseksi taival eurokentillä on osoittautunut todella vaikeaksi eikä vähiten siksi, että lohkoarvonnassa jäi käteen musta pekka. Samaan C-lohkoon arvottiin eurooppalaiset laatuseurat AS Roma sekä Betis, jotka molemmat ovat koko Eurooppa-liigan TOP5-voittajasuosikkeja.
HJK:n taival UELissa on ollut toistaiseksi varsin kuoppainen, sillä kaksi avausottelua ovat molemmat päättyneet tappioon ja yhteismaaliero kahden pelatun ottelun jälkeen on 0:5. Avauskierroksella tuli kotiyleisön edessä ansaittu 0-2 tappio espanjalaisjoukkue Betikselle. Toisessa ottelussa HJK matkusti Roomaan AS Roman vieraaksi ja tuloksena oli täysin ansaittu 3-0 vierastappio. Vaikka HJK pelasi Roma-ottelussa 75 minuuttia vajaalla, niin tasoero molemmissa otteluissa on ollut varsin selvä vastustajan hyväksi.
Vierailija Ludogorets on kiistatta kotimaansa huippuseura ja HJK:ta vähintään pykälän verran parempi kokonaisuus. Sillä on potentiaalia haastaa jopa Euroopan suurseuroja, mistä saatiinkin hyvä osoitus C-lohkon avauskierroksella, kun joukkue kaatoi kotikentällään AS Roman 2-1. Vaikka bulgarialaiset olivatkin tuossa ottelussa ajoittain kovassa pyörityksessä, niin kaksi tehtyä maalia ja voitto yhdestä Euroopan huippuseuroista osoittaa, että tulivoimaa ja sitkeyttä joukkueesta löytyy.
Toisella kierroksella Ludogorets matkusti Espanjaan Betiksen vieraaksi ja myös tuossa ottelussa saatiin näyttöjä siitä, että kyseessä on iskukykyinen ja yllätysvalmis porukka. Kotijoukkue Betis siirtyi ottelussa jo 2-0 johtoon, mutta 1. puoliajan lopulla vieraat kavensivat 2-1:een. Betis siirtyi ottelussa 3-1 johtoon, mutta bulgarialaiset tulivat vielä viimeisellä vartilla maalin päähän. Hyvät otteet tämän syksyn eurokentillä eivät ole sattumaa vaan kyseessä on varsin laadukas joukkue, joka taistelee yhä lohkon toisesta jatkopaikasta. Joukkue on tällä hetkellä lohkon kakkospaikalla kolmella pisteellä ja tällä hetkellä tavoitteena on varmasti toinen suora jatkopaikka UELin pudotuspeleihin.
Kotietu tasoittaa puntteja, mutta Klubin taso ei riitä
Lähtökohdat tähän tärkeään otteluun ovat varsin mielenkiintoiset. Perustasoltaan vieraat ovat yli pykälän verran parempi kokonaisuus ja etenkin tulivoimaltaan selvästi HJK:ta edellä. Epävakaat sääolosuhteet ja keinonurmi tasoittavat puntteja HJK:n suuntaan, mutta tehottomuus on vaivannut helsinkiläisiä ja oma pää ei ole pitänyt laatujoukkueita vastaan siten kuin se näissä otteluissa täytyisi pitää.
Meidän papereissa Ludogorets on vieraskentästä huolimatta noin kerran kahdesta voittava suosikki, joka tuskin kompastelee ennalta selvästi heikomman vastustajan kanssa. Tulivoimainen vierasjoukkue omaa kovan maalintekovoiman ja peleihin otetaan perusvoiton lisäksi myös vähintään kahden maalin voitosta tarjottu kerroin.
Pelivalinnat:
- HJK – Ludogorets (1X2): 2, kerroin 2,20 (STSbet)
- Ludogorets -1,5 AH, kerroin 4,11 (Tonybet)
6.10.2022 Eurooppa-liiga: HJK – Ludogorets