Kotimaisessa Veikkausliigassa pelataan perjantai-iltana yksi ottelu, kun Haastajasarjan toiseksi viimeisellä pelikierroksella kohtaavat viikonloppuna Suomen Cupin voittoa juhlinut Ilves sekä alemman lohkon voiton ja paikan eurolopputurnauksessa jo varmistanut AC Oulu. Kummallakaan joukkueella ei ole panoksia ottelussa, joten kohtaamisesta voi muodostua matalatempoinen kohtaaminen, jossa vältellään loukkaantumisia ja hölkkäillään pakollinen ottelu pois alta. Pelimielessä kello 18:00 alkavassa ottelussa katseet käännetään vähämaalisiin lopputuloksiin.
Ilves tuoreena Suomen Cupin mestarina kotinurmelle
Tampereen Ilveksen kausi ei ole ollut odotetun vahva ja heikosti sujuneen perussarjan jälkeen matka vei haastajasarjaan. Elo-syyskuun vaihteessa joukkue kärsi tappiot FC Hongalle ja FC Lahdelle, mutta syyskuun puolessa välissä pistetili alkoi karttua. Joukkue puristi ensin Pirkanmaan derbyssä 2-2 tasapelin Hakan kanssa vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen. Seuraavassa kahdessa ottelussa joukkue kaatoi ensin KTP:n 0-3 ja heti perään IFK Mariehamnin 2-1 ja paikka Veikkausliigassa samalla varmistui.
Eroa 11. sijalla ja karsijan paikalla olevaan KTP:hen on seitsemän pistettä ja kun kaksi pelikierrosta on jäljellä, niin sarjapaikka varmistui. Ilveksen joukkueella sekä sen faneilla oli viime viikonloppuna aihetta juhlaan, kun liigasta napattu voittoputki sai jatkoa Suomen Cupin finaalissa, kun FC Honka kaatui 2-1 ja tamperelaisjoukkue pääsi nostelemaan himoittua pyttyä ja varmistamaan paikan ensi kaudeksi eurokentillä. Ratinan kotiyleisölle onkin luvassa erityisherkkuja, kun Suomen Cupin pokaali on näytillä Ilveksen tämän kauden viimeiseen kotiotteluun saapuville kannattajille.
AC Oulun kausi pääsarjassa on ollut Ilveksen tapaan lievä pettymys ja perussarjan jälkeen matka vei alempaan lohkoon viimeisiksi kierroksiksi. Laivastonsinisillä on ollut kuitenkin sarjapaikka säilytettynä jo pitkään, joten isompia paineita J-P Savolaisen luotsaamalla joukkueella ei ole muutamaan viikkoon ollut. Haastajasarjan voitto on ollut taskussa jo hetken aikaa, joten joukkue pääsee valmistautumaan eurolopputurnaukseen, josta sillä on mahdollisuus kairata paikka ensi kaudeksi europeleihin.
Haastajasarjan kolmesta ottelustaan AC Oulu on kirjannut kaksi voittoa sekä yhden tappion. Ensin kaatui IFK Mariehamn kotikentällä 3-2, jota seurasi 2-1 vierastappio FC Lahdelle. Viime perjantaina pelatussa ottelussa AC Oulu voitti kotikentällään KTP:n 2-0, joten Tampereen reissulle päästään voitto alla ja itseluottamus hyvällä tasolla.
Vähämaalista ja matalatempoista peliä luvassa Ratinassa?
Perustasoltaan joukkueiden välinen tasoero on pieni, mutta kohtalaisen vahvaa kotietua nauttiva Ilves on ottelussa noin kerran kahdesta voittava suosikki. Kummallakaan joukkueella ei ole ottelussa panosta, joten joukkueiden motivaatioita tähän peliin voi vain arvuutella. Usein näissä panoksettomissa peleissä ottelu viedään läpi loukkaantumisia vältellen ilman turhia riskejä. Ottelun tempo siis tuskin nousee aivan huipputasolle ja luvassa voi olla väkinäistä ja vähämaalista peliä.
Markkina on leiponut ottelusta ennemmin runsas- kuin vähämaalisen ja olemme tässä asiassa hieman eri kannalla. Pelimielessä kohteen kiinnostavinta antia ovatkin vähämaaliset lopputulokset. Arvio alle 2,5 maalille on tasan 50% ja rajakerroin 2,00. Muhkeista kertoimista tuttu XLBet tarjoaa kohteeseen kerrointa 2,14 joka isketään lapulle perjantai-illan kotimaiseen futikseen.
6.10.2023 Veikkausliiga: Ilves – AC Oulu