Liigassa on keskiviikkona ohjelmassa käsinkosketeltavan jännittäviä otteluita, kun kolmessa eri puolivälieräsarjassa on ohjelmassa seitsemännet eli sarjan ratkaisuottelut. Jukurit isännöi KooKoota Mikkelissä, Ilves Kärppiä Tampereella ja TPS HIFK:ta Turussa. Jokaisessa sarjassa kotijoukkue on suosikki jatkamaan neljän parhaan joukkoon, mutta mistään isoista suosikkiasemista ei puhuta, joten luvassa on takuulla tasaiset ja mielenkiintoiset game sevenit. Voit katsoa alta lyhyet otteluennakot ja asiantuntijamme peli-ideat kierrokselle.
Jukurit – KooKoo
Huippumielenkiintoinen kohtaaminen, joka eteni game seveniin, kun Jukurit onnistui eilen kairaamaan tärkeän 1-2 vierasvoiton Kouvolasta. Olli Jokinen vaihtoi kuudenteen otteluun maaliin Oskari Salmisen tilalle Karolus Kaarlehdon, joka pelasi loistavan ottelun ja jätti varjoonsa jopa maagisen sarjan pelanneen KooKoo-vahti Nick Malikin. Malikin heikompi ottelu eilen oli todennäköisesti vain väliaikainen ja uskon, että tänään molempien maalin suilla nähdään erittäin hyvin latautunut vesakari.
Perustasoltaan Malik on maalivahdeista paremman pelituntuman ja runkosarjan otteiden perusteella pykälän verran laadukkaampi, mutta myös Kaarlehto osoitti eilen, että pää kestää myös kovat painetilat. Maalitilanteiden valossa KooKoo jopa hallitsi tapahtumia eilen, mutta jo mainitut Kaarlehdon otteet sekä hieman kehno viimeistely jätti KooKoon vain yhteen maaliin.
Hieman pelitilanteiden vastaisesti otettu voitti avasi Jukureille loistavan sauman pelata seitsemäs peli kotiyleisön edessä ja napata kotiedun myötä jatkopaikka neljän parhaan joukkoon. KooKoo esiintyi kuitenkin eilen tehottomuutta lukuunottamatta varsin laadukkaasti, joten mitään Jukurit ei tule ilmaiseksi tänään kotikentällään saamaan.
Jukurit ottanee pelinhallinnan koti- ja viimeisen vaihtoedun turvin itselleen, mutta kun muistellaan sarjan viidettä ottelua, jonka KooKoo voitti vieraskentällä peräti 1-5 sekä hyvät otteet eilen kotikaukalossa, niin luvassa voi olla todella tasainen taisto jatkopaikasta. Jukurit on ottelussa niukka suosikki, mutta eilisen tapaan pelikupongille nostetaan hieman kertoimissa aliarvostetut kouvolalaiset. Käytetään vihjeessä osuvampaa moneyline-valintaa.
Pelataan:
Ilves – Kärpät
Peräti kaksi iltaa Oulun Raksilassa ottanut ottelusarjan kuudes ottelu saatiin vihdoin eilen pelattua loppuun ja lopulta Kärpät oli ottelussa parempi 2-1 ja tasoitti sarjan 3-3:een. Kärpät esiintyi ottelussa varsin laadukkaasti ja etenkin oman pään laadukkaalla puolustuspelillä se pystyi tyrehdyttämään Ilveksen hyökkäysyritykset.
Kärppien maalilla paikkansa vakiinnuttanut Joel Blomqvist esiintyi niin ikään todella kypsästi ja hän pysäytti yhtä lukuunottamatta kaikki Ilves-yritykset sekä maanantaina, että tiistaina. Erikoistilanteiden osalta Kärpät oli tässä kaksi iltaa vieneessä ottelussa selvästi Ilvestä edellä, sillä kotijoukkueen molemmat maalit syntyivät ylivoimalla. Ilveksen tärkeät profiilipelaajat eivät puolestaan pystyneet muutamia yrityksiä lukuunottamatta luomaan kunnon paikkoja ja loppulukemat oisivat voineet olla enemmänkin Kärppien hyväksi.
Ilveksen puolelta kuudennesta ottelusta voi antaa puhtaat paperit maalivahti Mark Langhamerille, joka piti Kärpät kahdessa maalissa ja antoi omalle joukkueelleen hyvän mahdollisuuden voittoon. Tänään ottelupari siirtyy Nokia Arenalle ja puntit kääntyvät tupsukorvien suuntaan, joten eilisen tapaan odotettavissa on huipputasainen kohtaaminen.
Pelillisesti Kärpät on eilisen perusteella parantanut peliään, kun taas Ilves ei ole pystynyt hyvän alun jälkeen petraamaan otteitaan. Kertoimien valossa Ilves on niukka suosikki jatkamaan neljän parhaan joukkoon, mutta meidän papereissa kyseessä on kolikonheitto eli 50-50% -tilanne. Panokset isketään siis oululaisten jatkopaikan puolesta moneyline-valinnalla.
Pelataan:
TPS – HIFK
Eilisen peli-ideana toiminut TPS ei saanut koneestaan ihan parasta irti Nordiksella ja tukun tärkeitä miehiä takaisin kokoonpanoonsa saanut HIFK oli lopulta parempi lukemin 3-2 ja siirsi ratkaisun seitsemänteen peliin. Ottelu oli pelillisesti HIFK:n hallintaa, mutta myös TPS sai ajoittain luotua pidempiä hallintajaksoja.
HIFK:n sairastuvalta takaisin kaukaloon palanneet pelaajat olivat eilen merkittävässä roolissa, kuten eilisen ennakossa ounastelimmekin. Ounastelimme tosin siltä osin väärin, että uskoimme heidän olevan sivussa edellisen ottelun tapaan ja siksi panostukset päätettiin iskeä TPS:n puolesta. Kuten eilen näimme, niin näillä pelaajilla on todella iso merkitys HIFK:n peliin ja esimerkiksi duo Hirvonen-Innala oli rakentelemassa kahta HIFK:n kolmesta osumasta.
Tänään on luvassa kuitenkin uusi ottelu ja eilisen tapahtumilla ei ole enää väliä – tänään voitto ratkaiseen neljän parhaan joukkoon menijän. Perustasoltaan joukkueiden välinen tasoero on marginaalinen, joten TPS nousee niukaksi suosikiksi kotiedun turvin. Maalivahtipelissä TPS on mielestämme pykälän verran edellä ja nämä yksittäiset seikat voivat ratkoa yksittäisiä otteluita.
Pidän ottelun maaliodottamaa selvästi eilistä vähämaalisempana, joten panokset isketään tällä kertaa alle 4,5 maalista tarjotulle kertoimelle.
Pelataan:
- TPS – HIFK: Alle 4,5 maalia, kerroin 2,00 (STSbet)
6.4.2022 Liiga: Puolivälierien 7. ottelut