NHL-kausi vuosimallia 2022-23 alkaa perjantai-iltana, kun kantrikaupungin ylpeys Nashville Predators sekä San Jose Sharks kohtaavat Prahan O2 Areenalla 21:00 Suomen aikaa. Kummankin joukkueen kausi alkoi näytösottelulla Sveitsissä ja runkosarja puolestaan polkaistaan käyntiin Tshekissä. Kummankin joukkueen valmistavat ottelut ovat sujuneet positiivisissa merkeissä kauden alla, joten luvassa on mielenkiintoinen kohtaaminen neutraalilla pelikentällä. Pelimielessä kiehtovimmat ideat löytyvät altavastaaja Sharksin menestyskertoimista. Ottelu alkaa kello 21:00 Suomen aikaa.
Molemmilla alla vahva harjoituskausi uusilla kokoonpanoilla
Nashville Predators oli vuosien ajan vahva suorittaja ja tuttu näky pudotuspeleissä, mutta viime vuosina joukkueen runko on ikääntynyt ja käyrä on ollut laskusuunnassa. Viime kaudella joukkue selvitti tiensä vielä pudotuspeleihin, mutta kyyti hallitsevaa mestaria, Colorado Avalanchea vastaan oli jääkylmää ja tuloksena oli kesälomille lähtö 4-0 sarjatuloksella. Joukkueen kärki on terävä, mutta viime vuosina suurimmaksi kompastuskiveksi on noussut joukkueen syvyys, joka ei ole ollut riittävä.
Joukkue uudistui tälle kaudelle varsin maltillisesti, joten GM David Poile jatkoi aiemmilta kausilta tuttua linjaansa. Perusrunko jatkaa, mutta muutamia täsmähankintoja kauden alla suoritettiin. Juuse Saroksen aisapariksi hankittiin toinen suomalaisvahti, kun Kevin Lankinen siirtyi kantrikaupunkiin. Puolustukseen saapui kokenut Ryan McDonagh ja hyökkäykseen saapui sveitsiläinen Nino Niederreiter, joka on työteliäänä ja taitavana pelaajan hyvä lisäys Preds-hyökkäykseen. Preds on pelannut kauden alla viisi harjoitusottelua, joista se on voittanut neljä ja hävinnyt kerran.
Vierasjoukkueen virkaa tässä runkosarjan avauksessa hoitava San Jose Sharks on rungoltaan hyvin samantyyppinen joukkue kuin Preds. Joukkueen runko on vanhentunut ja joukkueen voittoikkuna on mennyt vuosi vuodelta enemmän kiinni. Joukkueen materiaali on niin ikään varsin kapea ja hyvin pitkälti terävän kärjen varassa. Viime kaudella Sharks on kiistatta yksi sarjan heikoimmista joukkueista ja se ei päässyt runkosarjassa edes yli piste per peli -tahtiin. Sharks on pelannut ennen kauden alkua kuusi valmistavaa ottelua, jotka ovat tuottaneet viisi voittoa ja yhden tappion.
Täksi kaudeksi joukkueessa vaihtui muutamien pelaajien lisäksi myös GM, kun Doug Wilsonin tilalle palkattiin Mike Grier. Grier hankkiutui ensimmäisenä eroon kalliista Brent Burnsista, joka ei ole suorittanut tasollaan viime kausina. Muutamia hankintojakin nähtiin, kun Luke Kunin, Oskar Lindblom, Steven Lorentz ja Evgeni Svechnikov saapuivat länsirannikolle. Sharks ei kuulu tälläkään kaudella divisioonansa eikä koko sarjan suosikeihin. Pudotuspelipaikka olisi jo hyvä saavutus hailaumalta.
Kauden alussa yllätysmomentti suurimmillaan
Kauden alla joukkueiden koheesio hakee vielä parastaan ja vaikka joukkueet ovat harjoitelleet sekä pelanneet yhdessä, niin peli on kaikkea muuta kuin valmis lokakuun alussa. Kyseessä on NHL Global Series -sarjan ottelu, josta jaetaan kuitenkin sarjapisteet, joten motivaatio on varmasti huipussaan kummallakin joukkueella. Perustasoltaan Nashville Predators on joukkueista parempi kokonaisuus, mutta neutraalikentällä pelattavassa ottelussa normaalia kotietua ei ole ja yllätysmomentti on normaalia isompi.
Vedonlyöntimarkkina on arvioinut Predsin yli kerran kahdesta voittavaksi suosikiksi ja mielestämme asetelma ei ole niin rajusti kallellaan isäntäjoukkueen suuntaan. Hyviä valmistavia otteluita pelannut Sharks ei ole kertoimien suuruinen altavastaaja ja vierasmenestys on hyvä peli-idea perjantai-illaksi. Käytetään pääkohteena Sharksin moneyline-voittoa ja apukohteena vieraiden suoraa voittoa, joista molemmista on tarjolla selvää ylikerrointa.
Pelivalinnat:
- San Jose Sharks (moneyline), kerroin 2,57 (Powbet)
- San Jose Sharks (1X2), kerroin 3,45 (Tonybet, STSbet)
7.10.2022 NHL: Nashville Predators – San Jose Sharks