Uusi viikko kotimaisen Veikkausliigan parissa starttaa maanantaina kahden ottelun voimin. Illan mielenkiintoisempi kohtaaminen nähdään Lahden Stadionilla, kun sarjataulukon häntäpäässä keikkuva FC Lahti saa vieraaksi mainiossa vireessä olevan FC Hongan. Pelimielessä ottelun kiinnostavinta antia ovat runsasmaaliset lopputulokset. Ottelu alkaa kello 18:00.
Lahden stadionilla jaossa tärkeitä pisteitä
FC Lahden kausi on ollut toistaiseksi iso pettymys, vaikka joukkue ei sarjan kuumimpiin suosikkeihin kauden alla kuulunutkaan. Kaudella pelatut kuustoista ottelua ovat tuoneet toistaiseksi vain kolme voittoa, kuusi tasapeliä sekä seitsemän tappiota ja yhteismaaliero on pakkasella yhdeksän täppää (14:23). Sarjasijoitus on 11. ja taulukossa takana on vain IFK Mariehamn. Joukkueen edellinen voitto on heinäkuun alusta, kun Kuhnurit hakivat maistuvan vierasvoiton Blot Arenalta HJK:n vieraana. Sen jälkeen pelatut kolme ottelua ovat tuoneet kaksi pistettä, kun joukkue on onnistunut nappaamaan tasapelit Hakaa sekä SJK:ta vastaan. Kolmen ottelun ajanjakson ainut tappio (0-2) tuli IFK Mariehamnin vieraana kaksi kierrosta sitten.
FC Lahdella on ollut kauden mittaan huolia myös kokoonpanonsa kanssa, mutta tähän otteluun joukkue saa tärkeitä palasia kokoonpanoon, kun pelikieltoja kärsineet Teemu Penninkangas ja Bubacar Djalón palaavat joukkueen mukaan. Joukkueelta puuttuu varmuudella tästä ottelusta Lassi Järvenpää, Julius Tauriainen, Pablo Andrade sekä Osku Maukonen. Ihannekokoonpanoa Lahden stadionilla ei isäntien puolesta nähdä, mutta voimasuhteisiin poissaolot eivät juurikaan vaikuta.
FC Honka on tehnyt viime vuosina paluuta kotimaisen futiksen huipulle ja tälläkin kaudella joukkue on esiintynyt edukseen. Tällä hetkellä paikka löytyy sarjataulukon kuudennelta sijalta, joka oikeuttaisi espoolaisille paikan loppusarjan ylempään (Mestaruussarja) lohkoon. FC Hongalla on alla mainio esitys edelliseltä kierrokselta, kun mustakeltaiset nappasivat maistuvan 4-0 voiton vahvasta AC Oulusta. Neljän maalin lisäksi Honka kolisteli maalipuita ja missasi yhden rangaistuspotkun, joten paikkoja useampaankin osumaan oli.
Honka on vahvistunut kesän siirtoikkunan aikana ja etenkin hyökkäyspäähän hankittiin tulivoimaa, kun viime kaudella AC Oulussa pelannut Michael López sekä Bundesliigassakin aiemmin nähty Johannes Wurtz siirtyivät Espooseen. Hongan vahvuudet löytyvät ehdottomasti juuri hyökkäyspäästä, sillä joukkueen kapellimestarina palloja jakelee Roman Eremenko. Eremenkon taustalla tulitukea antaa Florian Krebs ja Kevin Jansen, joten maaleja sopii odottaa myös Lahden illassa. Hongalla ei ennakkotietojen mukaan ole ottelussa merkittäviä poissaoloja.
FC Honka suosikki vieraskentälläkin
Perustasoltaan ja materiaaliltaan vierasjoukkue Honka on joukkueista vähintään pykälän verran laadukkaampi kooste ja siirtoikkunassa tehtyjen hankintojen myötä yli kerran kahdesta voittava suosikki vieraskentälläkin. FC Lahti on tuskaillut viime aikoina maalinteon kanssa ja kun Honka on samaan aikaan saanut ketsuppipullot auki, niin Lahden maanantai-illassa saatetaan nähdä useampiakin osumia. FC Honka on kertoimissa hieman ylikuumentunut, mutta pelikohteita löytyy totaleista, jossa markkina ei ole aivan niin runsailla linjoilla maaliodottaman kanssa kuin me.
Arvio yli 2,5 maalille on tasan 50%, joten rajakertoimeksi muodostuu 2,00. Hyvistä kertoimista tuttu iBet tarjoilee kohteeseen maistuvaa kerrointa 2,15 joten peliä päästään iskemään sisään maanantai-iltana.
7.8.2023 Veikkausliiga: FC Lahti – FC Honka