Huuhkajat eli Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkue jatkaa MM-karsintaurakkaansa lauantaina vierasottelulla Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan kello 16:00 Suomen aikaa. Panokset ottelussa ovat huipussaan, sillä jatkokarsintapaikasta D-lohkossa taistelevat yhä kolme joukkuetta. Suomi on vieraskentällä altavastaaja, sillä varsin vahvana kotijoukkueena tunnettu B&H on myös perustasoltaan varsin laadukas nippu. Ottelun isot panokset laskevat hiukan maaliodotusarvoa ottelussa, mutta kohonneet over-kertoimet löytävät silti tiensä pikkupanoksella lapulle, sillä ottelussa on selviä viitteitä repeämisen vaarasta.
Huuhkajat ison haasteen edessä Zenicassa
Suomen jalkapallomaajoukkue on kovan paikan edessä lauantaina, kun MM-karsintaohjelma lennättää joukkueen Balkanille, jossa vastaan asettuu isoa kotietua nauttiva Bosnia & Hertsegovina. Huuhkajat ovat osoittaneet viime vuosina venymiskykynsä tiukan paikan edessä, mutta toki joukkue on kokenut muutamia isonumeroisia tappioita ennalta parempia joukkueita vastaan. Suomen edellinen vierailu vuonna 2019 EM-karsinnoissa B&H:n vieraana on varmasti joukkueella muistissa, sillä silloin lopputuloksena oli 4-1 vierastappio.
Sen jälkeen joukkueet ovat kohdanneet kertaalleen, kun MM-karsinnoissa maaliskuussa pisteet tasattiin 2-2 numeroilla Olympiastadionilla. Tuossakin ottelussa vieraat osoittivat vaarallisuutensa, sillä sinipaidat loivat peräti 19 maalipaikkaa Huuhkajien päätyyn. Teemu Pukin kaksi maalia pelastivat silloin Suomelle tasapelipisteen, mutta tällä kertaa Suomen pitää pystyä vielä parempaan peliin, mikäli Balkanilta halutaan tuoda MM-karsintapisteitä tuliaisiksi kotisuomeen.
Positiivisia uutisia Huuhkajat sekä joukkueen fanit saivat torstaina, kun varmistui, että vierasjoukkueen kannattajat pääsevät Bilino polje -stadionille seuraamaan taistelua huipputärkeistä pisteistä. Pelkkä vierasfanien läsnäolo ei toki riitä pisteisiin, mutta pientä lisäpotkua se varmasti tuo joukkueen otteisiin ja kaventaa hiukan B&H:n nauttimaa isoa kotietua.
Huuhkajien valmistautuminen otteluun on apuvalmentaja Mika Nurmelan mukaan sujunut hyvin, sillä joukkueessa ei ole sattunut sellaisia loukkaantumisia, mistä valmennusjohdolla ei olisi ennakkoon ollut tietoa. Suomi on valmistautunut otteluun Roomassa, missä se on saanut nauttia loistavista olosuhteista ja sopivasta työrauhasta.
Odotettavissa on, että Huuhkajat joutuvat ottelussa puolustusasemiin ja Suomi pudottaneekin viiden miehen linjan kohtalaisen alas. Suomen hyökkäysuhka on pitkälti nopeiden vastaiskujen varassa, mutta Teemu Pukin johtama hyökkäys on toki osoittanut vaarallisuutensa näissä.
Luvassa tulikuuma kamppailu isoista pisteistä
Balkanilla Suomen joukkuetta odottaa varmasti todellinen hornankattila, sillä ottelun panokset ovat huipussaan. Myös yleisön paikalle pääseminen varmistaa sen, että tunnelma on käsinkosketeltavan kuuma koko ottelun ajan. Bosnia ja Hertsegovina nauttii isoa kotietua, sillä sen fanit ovat tunnetusti todella fanaattisia ja ääntä tulee riittämään takuulla läpi pimenevän illan.
Maassa on tällä hetkellä myös poliittisesti epävakaa tilanne ja se heijastunee myös katsomon mahdollisiin levottomuuksiin ja häiriökäyttäymiseen. Kaikenkaikkiaan ennakkoasetelma ottelun alla on luokkaa ”ruutitynnyri” ja toivottavasti ottelutapahtuma saadaan vietyä onnistuneesti ja ennenkaikkea turvallisesti läpi. Mahdollisia riskitekijöitä on kuitenkin olemassa useampia, mutta toivotaan, että kotijoukkue on panostanut kaiken mahdollisen turvallisuuspuoleen, jotta ongelmilta vältytään.
Pieniä kysymysmerkkejä leijuu myös kotijoukkueen kokoonpanon yllä, sillä tähtipelaaja Edin Džekon pelaaminen tässä ottelussa on epävarmaa Serie A-ottelussa saaman tällin takia. Suomen puolustuksen kannalta puolikuntoisen Džekon näkeminen kentällä voisi olla hyväkin asia, mutta toisaalta B&H:n hyökkäyskalustosta löytyy syvyyttä tarvittaessa, joten turhia riskejä kotijoukkue tuskin ottaa tähtihyökkääjänsä peluuttamisessa.
Perustasoltaan kotijoukkue on joukkueista laadukkaampi kokonaisuus, mutta Suomelle on monta kertaa aiemminkin sopinut altavastaajan asema tärkeissä otteluissa. Kotietu kääntää vaakakuppia entisestään isäntien suuntaan, mutta kaiken mennessä nappiin myös Suomi on totta kai iskukykyinen ja yllätysvalmis. Huuhkajien profiilipelaajien pitää onnistua täydellisesti Bosnian illassa, mikäli Suomi mielii raapia pisteitä tästä ottelusta mukaansa.
Ylikuumentuneet underit ohitetaan – astutaan over-kelkkaan!
Vedonlyöntimielessä ottelun kulkua on vaikea ennakoida, sillä mahdollisia skenaarioita on paljon. Ennalta isopanoksisen ottelun maaliodotusarvo on kohtalaisen matala, mutta toisaalta kotijoukkueen iskukyvyn ja tulivoiman tiedostaessa myös parin vuoden takaiset 4-1 maalikarkelot ovat täysin mahdollisia jos Suomen puolustus ei onnistu. Myös Suomelle aukeaa vastaiskujen kautta varmasti muutama hyvä maalipaikka ja huippuvireinen Teemu Pukki sekä muut hyökkäyspelaajat pystyvät kyllä pistämään pallon paikan tullen kotijoukkueen verkkoon. Todennäköisimmät lopputulokset löytyvät vähämaalisista kotivoitoista ja tasapelistä, sillä etenkin vieraille kelpaisi ottelusta varmasti myös tasapelipiste.
Under-kertoimet ovat olleet laskussa pitkin viikkoa ja alle 2,5 maalista tarjotut kertoimet ovat asettuneet 1,65-tasolle. Arviomme yli/alle 2,5 maalille on 47-53%, joten kohonneista over-kertoimissa on tarjolla hyvää etua. Rajakerroin yli 2,5 maalille on 2,13 joten tarjolla oleva 2,32 kelpaa hymy huulilla lapulle. Ottelussa on olemassa repeämisvaara, sillä isäntien aikainen yhden/kahden maalin johto tarkoittaisi Suomelta riskinottoa, jolloin paikkoja syntyisi varmasti molempiin päihin.
Todennäköisyysarviot:
- 1X2: 46% – 30% – 24%
- Yli / alle 2,5 maalia: 47% – 53%
Pelivalinta:
- Yli 2,5 maalia, kerroin 2,32
13.11.2021 Jalkapallon MM-karsinta: Bosnia ja Hertsegovina – Suomi