Maailman kovin jääkiekkosarja NHL alkaa olla muutamia yksittäisiä siirrettyjä otteluita lukuunottamatta taputeltu runkosarjan osalta. Muutamilla joukkueilla on jäljellä vielä enemmän kuin yksi ottelu, mutta pudotuspelipaikat on jo kaikissa divisioonissa varmistettu. Ensi yönä pelataan kaksi ottelua ja me iskemme toiseen otteluun betsit sisään, sillä tarjolla on kokoonpanotietojen valossa pientä ylikerrointa.
Washington Capitals ja Boston Bruins hakevat asetelmia pudotuspeleihin runkosarjan päätöskierroksella. Ottelu pelataan keskiviikon vastaisena yönä klo 02:00 Suomen aikaa. Lähtökohdat otteluun ovat varsin mellevät, sillä samainen kaksikko kohtaa varmuudella myös pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Asia varmistui maanantaina, kun Bruins kaatoi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Ny Islandersin lukemin 3-2 jatkoajan jälkeen.
Bruins ja Capitals ovat kohdanneet aiemmin tällä kaudella seitsemän kertaa ja näistä kamppailuista Bruins on vienyt nimiinsä neljä ja hävinnyt vain kerran varsinaisella peliajalla. Tämä tappio oli sitäkin kitkerämpi, sillä huhtikuun 12. päivä pelatussa ottelussa Caps oli parempi peräti 1-8 lukemin. Joukkueiden edellinen kohtaaminen nähtiin reilut kaksi viikkoa sitten ja silloin Bruins oli kotikentällään parempi lukemin 6-3.
Kotijoukkue Capitals lähtee otteluun repaleisella rosterilla?
Tässä ottelussa haetaan varmasti jo asetelmia pudotuspeleihin ja taistelupareja alkaa varmasti muodostua myös yksittäisten kentällisten ja pelaajien välille. Ottelu pelataan Washingtonissa, joten Caps-valmentaja Peter Laviolettella on viimeinen vaihto-oikeus käytössään. Ennakkotietojen mukaan ainakin Capitals tulee antamaan huilivuoron pienistä vammoista kärsineille tähtipelaajilleen tässä merkityksettömässä ottelussa.
Joukkueelta puuttuu varmuudella tästä ottelusta Evgeny Kuznetsov, Beck Malenstyn sekä maalivahdit Henrik Lundqvist ja Ilya Samsonov. Alavartalovammoista kärsineet tähtihyökkääjät Alexander Ovechkin, T.J. Oshie sekä tykinkuula Tom Wilson ovat erittäin todennäköisesti myös sivussa tästä ottelusta. Vierasjoukkue Bruinsilta puuttuu varmuudella tästä ottelusta puolustajat John Moore sekä päävammasta kärsivä Jarred Tinordi.
Mielenkiintoisen lisämausteen otteluun tuo pelaavat maalivahdit, sillä rapakon takaa kantautuneiden tietojen mukaan molemmat joukkueet laittavat maalipuiden väliin kakkosvahdit. Bruinsin maalia vartioi vuonna 1998 Alaskassa syntynyt Jeremy Swayman, joka on aloittanut tällä kaudella yhdeksässä ottelussa. Nuori Swayman on pelannut kuitenkin kaikissa pelaamissaan otteluissa loistavasti ja tilastot ovat hyvällä tasolla: 9 ottelua, 7 voittoa, GAA 1,44 (liigan paras) ja torjuntaprosentti 94,6%.
Capitals-maalilla aloittaa tsekkiläinen Vitek Vanecek, joka on tällä kaudella päässyt pelaamaan selvästi odotettua enemmän. Aloitus on jo kauden 36. ja voittoja tämä 25-vuotias slaavi on napsinut yhteensä 20 kappaletta. Tilastot näyttävät päästettyjen maalien keskiarvoksi lukua 2,74 ja torjuntaprosentti 90,7%.
Boston Bruins on ollut viime aikoina hyvässä nousuvireessä eikä vähiten siksi, että Taylor Hall liittyi joukkueen vahvuuteen siirtotakarajalla. Hall iski alkukaudella Buffalossa pelatessaan 37 ottelussa vain 2+17=19 tehopistettä, mutta Bruins-paidassa homma on kulkenut paremmin David Krejcin ja Craig Smithin rinnalla. 16 ottelussa on syntynyt tehot 8+6=14 ja kuntokäyrä on selvästi nousemaan päin. Hall onkin loistava lisä jo ennestään terävään Boston-hyökkäykseen pudotuspelien kynnyksellä.
Hallin lisäksi Bruins hankki siirtotakarajalla puolustaja Mike Reillyn ja hyökkääjä Curtis Lazarin. Reilly onkin ottanut ison roolin Bruinsin takalinjoilla. Reillyn peliaikakohtainen keskiarvo Bruins-paidassa on ollut yli 21 minuuttia per ottelu.
Bostonin viime aikojen vahvan vireen sekä ennakkoon tihkuneiden kokoonpanotietojen valossa vierasjoukkue Bruinsin menestyskertoimet herättävät mielenkiinnon. ComeOn:n tarjoilema 2,65 vierasjoukkueen voitosta ylittää pelattavuuden rajan ja se isketään lapulle ensi yön NHL-kierrokselle.
Pelivalinnat:
Bruins 2,65 (ComeOn!)
12.5 Washington Capitals – Boston Bruins: Vierasmenestystä lapulle!