E-urheilumaailman suurin ja kaunein on vihdoin taas täällä, kun Counter Strike Global Offensiven Major-turnaus alkaa tiistaina 26. lokakuuta länsinaapurissamme Ruotsissa. Tukholmassa pelattava PGL Major 2021 on ensimmäinen LAN-olosuhteissa pelattava Major-turnaus StarLadder Berlin 2019 jälkeen, joten pelikansa on odottanut tätä tapahtumaa vesi kielellä jo toista vuotta. Turnauksessa nähdään myös suomalaista osaamista, sillä suomalaisorganisaatio ENCE on toista kertaa historiansa aikana mukana näissä karkeloissa ja myös GODSENT-joukkueesta löytyy suomalaispelaaja. Tässä ennakkopaketissa käymme turnauksen perustiedot läpi ja perehdymme samalla tapahtumaan vedonlyöntimielessä.
Mitä, missä ja milloin?
E-urheilukansaa hemmotellaan ensi viikosta alkaen oikein toden teolla, sillä LAN-olosuhteissa pelattava CS:GO Major-turnaus on vihdoin käsillä. Edellisen kerran tämä suurturnaus ratkottiin vastaavissa olosuhteissa syyskuussa 2019, kun Astralis nappasi Berliinistä voiton ja 500 000 dollaria. Pelaajat ovat siis pitkästä aikaa paikan päällä areenalla ja puitteet ovat tälläkin kertaa huippuluokkaa, sillä mestaruus ratkotaan Tukholman Avicii Areenalla.
Turnaus alkaa tiistaina 26. lokakuuta ja kolmen eri vaiheen jälkeen tämänhetken maailman paras CS:GO-joukkue on selvillä myöhään sunnuntai-iltana, 7 marraskuuta. Luvassa on siis varsin tiivis, mutta takuulla mahtava ja toiminnantäyteinen kaksiviikkoinen maailman parhaiden CS:GO-joukkueiden parissa.
Kuten sanottua, turnaus koostuu kolmesta eri vaiheesta, joista ensimmäinen on Challenger Stage, jossa 16 joukkuetta taistelevat paikasta auringossa eli Legend Stagelle. 16:sta joukkueesta kahdeksan parasta ratkotaan swiss-kaaviolla, jossa kolme voittoa vie jatkoon, kolme tappiota puolestaan kotimatkalle. Ratkaisuottelut pelataan BO3-systeemillä, muuten ottelut ovat BO1 eli yhden kartan matseja.
Challenger Stagelta kahdeksan parasta joukkuetta etenee Legends Stagelle, jossa kahdeksan karsinnoissa parhaiten menestynyttä ”legendajoukkuetta” odottelevat jo vastustajiaan. Legends Stage pelataan ensimmäisen vaiheen tapaan swiss-kaaviolla, joten myös tästä legendavaiheesta etenee kahdeksan parasta joukkuetta varsinaiseen finaalivaiheeseen, joka kantaa nimeä Champions Stage. Viimeisessä vaiheessa pelataan normaalien pudotuspelien tapaan BO3-tyylillä.
Varsin kattavaa turnausdataa, otteluohjelman sekä paljon muuta tietoa tästä CS:GO Major-turnauksesta löydät HLTV:n turnaussivuilta.
NaVi suurin mestarisuosikki – mustia hevosia tarjolla runsaasti!
Taso CS:GO:n absoluuttisella huipulla on tällä hetkellä todella kova, mutta silti yksi joukkue on tällä hetkellä hieman ylitse muiden. Venäläis-ukrainalainen Natus Vincere on tällä hetkellä, niin hurjassa formissa, että joukkue on pakko nostaa turnauksen suurimmaksi ennakkosuosikiksi. Sen lisäksi, että joukkue on suorittanut viime aikoina todella hurjalla tasolla, niin keltamustien riveistä löytyy myös tämän hetken maailman paras CS:GO-pelaaja Aleksandr ”s1mple” Kostyliev. Kokonaisuudessaan NaVi on kehittynyt viimeisen vuoden aikana entistä enemmän paremmaksi tiimiksi ja tällä hetkellä joukkue ei ole enää niin isosti tähtipelaajansa yksilösuoritusten varassa.
Kaikki kahdeksan jo valmiiksi Legends Stagella olevat joukkueet saavat toki etua itselleen, mutta myös tästä kahdeksikosta löytyy muutamia joukkueita, joita en arvosta ihan mestarikandinaateiksi. Paras esimerkki tästä on Evil Geniuses, joka on ennakkotietojen mukaan valmistautunut varsin kehnosti tähän suurturnaukseen. Ei aleta ruotimaan joukkueen sisäistä tilannetta sen enempää huhupuheiden varassa, mutta jotain tilanteesta kertoo se, että valmistaviin otteluihin joukkue ei saanut koko viisikkoa kasaan Euroopan bootcampille. EG:n lisäksi en arvosta Team Liquidia ja Furiaa aivan A-luokan tiimeiksi.
Legendavaiheesta löytyy NaVi:n lisäksi kuitenkin muutama muukin todellinen huippujoukkue, kuten Vitality, Ninjas in Pyjamas, G2 sekä Gambit, jotka ovat ennakolta NaVi:n suurimpia haastajia mestaruustaistossa. Vaikka turnauksen suurimmat suosikit löytyvät jo valmiiksi legendoista, niin Challenger Stagella on muutamia todella laadukkaita huippujoukkueita, jotka pystyvät nappisuorituksella voittamaan vaikka koko turnauksen.
Astralis, Mouz, FaZe ja Heroic ovat kovia haastajia
Challenger Stagelta löytyy monia todella kovia nippuja, jotka ovat tottuneet menestymään silloin, kun kaikista isoimmat rahat on nostettu pöydälle. Challenger Stagen ehdottomasti kovin ja rutinoitunein tiimi on tanskalainen Astralis, joka on voittanut CS:GO:n parissa lähes kaiken mahdollisen viimeisien vuosien aikana. Joukkue koki ison menetyksen tovi sitten, kun AWP-pelaaja Nicolai ”device” Reedtz siirtyi ruotsalaisjoukkue Ninjas in Pyjamasiin. Astralis on todella rutinoitunut voittamaan ja lisäksi sen vahvuutena voidaan pitää todella tiivistä joukkuepeliä sekä loistavaa valmennusta. Lisäksi joukkue on taktisesti yksi maailman parhaista, joten resepti menestymiseen on valmis. Ainoa pieni kysymysmerkki tanskalaisten kohdalla on uusi AWP-pelaaja, vasta 18-vuotias Philip ”lucky” Ewald, joka on ollut joukkueen matkassa vasta muutaman kuukauden.
Toinen Tanskan CS:GO-ylpeyksistä on Heroic, joka on ollut viime aikoina myös pienien kohujen kohteena, kun joukkueen ex-valmentaja Nicolai ”HUNDEN” Petersen jäi kiinni huijaamisesta ja hän sai väistyä tehtävistä ESIC:n antaman pelikiellon myötä. Tässä turnauksessa Heroic operoi ruotsalaisen Richard ”Xizt” Landströmin valmennuksessa. Heroic on tällä hetkellä maailmanlistan viidentenä, mutta joukkue ei ole varsinaisesti tunnettu LAN-menestyksestä. Onlinessa peli on kulkenut pandemian aikana, mutta todelliset näytöt LAN-turnauksista vielä puuttuvat. Kyseessä on silti varsin hyvin kasattu tiimi, joka pystyy parhaana päivänä kaatamaan minkä tahansa turnauksessa mukana olevan joukkueen.
Entinen Mousesports, nykyinen Mouz on myös varteenotettava menestyjä. Mouz on Heroic’n tapaan hyvin kasattu, roolitettu ja organisoitu joukkue. AWP-kiikaria joukkueessa kantaa Frederik ”acoR” Gyldstrand, jonka onnistumisesta on paljon kiinni koko joukkueen menestys. ”acoR” ei mielestämme kuulu maailman kymmenen parhaan AWP-pelaajan joukkoon, mutta potentiaalia parempaan on olemassa. Mouz tulee onnistumaan tai epäonnistumaan AWP-pelaajansa mukana.
Toinen monikansallinen yhdistelmä on valtavilla resursseilla operoiva FaZe Clan, jonka toimistolla on ollut viime vuosina tuulista kuin etelänavalla. Ovet ovat käyneet joka suuntaan ja pelaajia sekä valmentajia on vaihdettu turhankin tiuhaan. Tällä hetkellä FaZe löytyy HLTV-rankingista sijalta kahdeksan, joten peli on kulkenut viime aikoina ihan mukavasti. FaZe Clanin kompastuskivenä on viime vuosina ollut ailahtelevaisuus ja niitä on joukkueelle sattunut myös viime aikoina. Joukkueen potentiaali on kuitenkin todella korkea, joten kaiken mennessä täysin nappiin on myös FaZe Clan mahdollinen menestyjä.
Yllätysvalmis ENCE pääsee loistavista asetelmista turnaukseen
Kotimaisia menestyshaaveita näissä Majoreissa kantaa Katowicen 2019 tapaan suomalaisorganisaatio ENCE. Vaikka kokoonpano onkin tällä hetkellä monikansallinen, niin organisaatio on sinivalkoinen ja siksi kaikki kotimaiset CS-fanit ovatkin varmasti ENCEn bandwagonissa. Myös ENCE on ollut erilaisten kohujen keskellä parin edellisen vuoden aikana, mutta vihdoin näyttää siltä, että toimiva kokoonpano on löytynyt ja nousu absoluuttiselle huipulle on alkanut.
IGL:n (In Game Leader) tehtäviä hoitaa tanskalainen Marco ”Snappi” Pfeiffer, joka on saanut palautettua uskottavuuden koko joukkueen toimintaan. Taktisesti todella taitavana velhona tunnettu Eetu ”sAw” Saha komppaa loistavasti ”Snappin” taustalla ja ENCEn otteissa on viime kuukausina nähty todella hienoja taktisia oivalluksia. Muu kokoonpano on niin ikään hoitanut omat leiviskänsä kiitettävällä tasolla ja joukkue on noussut kohisten HLTV-rankingissa. Tällä hetkellä ranking on #11.
ENCE sai ensimakua kovista otteluista IEM Fall 2021 -turnauksessa, jossa se vyörytti tiensä aina finaaliin asti. Lopulta BO5-finaalissa ruotsalaisjoukkue NiP oli parempi, mutta menestys tässä turnauksessa takasi suomalaisjoukkueelle paikan tässä Major-turnauksessa. Finaalitappio siis tuskin jäi kaivelemaan ENCEn pelaajia vaan joukkue päätti turnauksen hymyssä suin, kun paikka PGL Majoreilla varmistui.
IEM Fall -turnauksessa koko ENCEn joukkueesta huokui todellinen peli-ilo sekä yhteenkuuluvuus, joka on kaikkien tuhkimotarinoiden perusta. Vaikka joukkue ei ole taitotasoltaan turnauksen absoluuttisesti parasta A-ryhmää, niin tiimihenki ja hyvin roolitettu kokoonpano voivat kantaa pitkälle. Jos ENCE pääsee heti Challenger Stagella hyvään flow-tilaan, niin Katowicen kaltainen ihme on mahdollinen. Altavastaajan asema sopiikin loistavasti ENCElle ja vedonlyöntimielessä ENCE onkin varsin mielenkiintoinen joukkue, jonka tiimoilta edullista pelattavaa voi löytyä yksittäistä otteluista.
Peli-ideat PGL Major 2021
Pelillisessä mielessä turnauksen suurimmat ennakkosuosikit eivät tietenkään herätä isoja hurraa-huutoja, sillä kertoimet ovat liian matalia pelattavuuden kannalta. Parhaimmat peli-ideat löytyvätkin Challenger Stagen joukkueista, joiden mahdollisuuksia kertoimenlaskijat ovat mielestämme hieman aliarvioineet.
Tällaisessa turnausmuotoisessa voittajavedoissa kokemuksen, voittamisen kulttuurin sekä rutiinin merkitystä ei voi aliarvioida, joten paras peli-idea löytyy mielestämme tanskalaisjoukkue Astraliksesta, jonka turnausvoitolle saa sekä Unibetilta, että LeoVegasilta kertoimen 14,00. Arviomme tanskalaisten voitolle on n. kerran kymmenestä (10%), joten tarjolla on pientä ylikerrointa.
Muita pienesti maistuvia peli-ideoita voittajavetoon ovat ENCE kertoimella 20,00 @ Nordicbet (arvio 6%) sekä MOUZ 25,00 @ Nordicbet (arvio 5%). Näitä kohteita voi kokeilla pikkupanoksella, sillä kaiken napsuessa kohdalleen voittaja voi löytyä hyvinkin tästä porukasta.
Suosittelemme seuraamaan turnauksen ajan tarkalla silmällä myös sivustomme Vihjeet-välilehteämme, sillä CS:GO-asiantuntijamme perkaa jatkuvasti tulevia otteluita ja tarjolla tulee olemaan paljon pelattavaa myös yksittäisistä otteluista ja ottelusarjoista.
Voittajavedot PGL Major 2021:
- Astralis 14,00
- ENCE 20,00
- Mouz 25,00
Turnauksen televisiointi / live-stream
Jos et pääse Tukholmaan paikan päälle seuraamaan tätä koko CS:GO-skenen suurinta vuosittaista tapahtumaa, niin ei hätää sillä tarjolla on huippuunsa viritetyt ennakkostudiot, joita pääset katsomaan näppärästi suoraan kotisohvalta tietokoneen, tabletin tai puhelimen välityksellä. Kotimaisesta tuotannosta vastaa YLE, jonka live-lähetystä voit katsoa suoraan YLE Areenan kautta tai YLE E-urheilun omalta Twitch-kanavalta.
Tarjolla on totta kai myös englanninkielinen livelähetys, jota pystyt seuraamaan PGL:n Twitch-kanavan kautta. Tämä lähetys on ns. Turnauksen päälähetys, joten siinä on luvassa dataa, tilastoa sekä monia muita asioita hieman enemmän kuin kotimaisessa YLEn lähetyksessä.
CS:GO PGL Major Stockholm joukkueet:
Legends Stage:
- Evil Geniuses
- Furia
- GambitG2
- Liquid
- Natus Vincere
- Ninjas In Pyjamas
- Vitality
Challenger Stage:
- Astralis
- BIG
- Copenhagen Flames
- ENCE
- Entropiq
- FaZe
- GODSENT
- Heroic
- MOUZ
- Movistar Riders
- paiN
- Renegades
- Sharks
- Spirit
- TYLOO
- Virtus.pro
CS:GO PGL Major Stockholm: FAQ
- Järjestävä organisaatio: PGL
- Paikka: Avicii Arena, Tukholma
- Tiimit: 24kpl
- Palkintorahaa: 2 000 000 $
Mappipooli:
- Dust2
- Mirage
- Inferno
- Nuke
- Overpass
- Vertigo
- Ancient
Turnausennakko ja vihjeet: CS:GO PGL Major, Tukholma 2021.