7.7.2021 EM-kisat: Englanti – Tanska

Eilen saatiin jälleen nätti osuma, kun Italia kairasi itsensä jatkoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Välierät jatkuvat heti keskiviikkona, kun ohjelmassa on Englanti-Tanska.

Äärimmäisen riskitöntä ja puolustusvoittoista peliä läpi EM-kisojen esittänyt Englanti kohtaa välierässä satumaisia kisoja pelaavan Tanskan. Lädit lähtevät otteluun materiaali- ja kotiedun turvin suosikkeina, mutta paineettomasti altavastaajana otteluun lähtevä Tanska on kaikkea muuta kuin helppo kaadettava. Luvassa on takuuvarmasti jännittävä ja tasapäinen koitos Wembleyn tiistai-illassa.

Illan kotijoukkue Englanti on esiintynyt vakuuttavan tasaisesti läpi EM-kisojen vaikka aivan absoluuttinen huipputaso on joukkueelta vielä otteista puuttunut. Gareth Southgaten pelitapa on ollut läpi kisojen varsin defensiivinen vaikka Ukrainaa vastaan Kolme Leijonaa pöllyyttikin verkkoa peräti neljä kertaa. Pidän Englannin neljää maalia pikemminkin Ukrainan heikkoutena kuin lädien vahvuutena vaikka toki Englannilta rutkasti taitoa ja osaamista hyökkäyspäästä löytyykin.

Englannin maltillinen pelitapa on ollut myrkkyä vastustajille toistaiseksi, sillä huipputiivis puolustuspaketti ja taitavien hyökkääjien yksilösuoritukset ovat toistaiseksi ollut varsin tehokas tapa voittaa otteluita. Englanti ei ole turnauksessa varsinaisesti maalipaikoilla juhlinut, mutta tehokas viimeistely paikoista on kantanut joukkuetta varsin komeasti läpi kisojen. Merkille pantavaa on ollut Englannin huippuunsa viritetty puolustus, sillä joukkueen verkkoon ei ole näissä kisoissa tehty vielä yhtään maalia.

Englannille ja Southgatelle kenttätasapaino on kaiken keskiössä ja kurinalaisen ryhmä on omaksunut valmentajansa haluaman pelitavan loistavasti. Kuten aiemmin sanottu, niin Englanti ei ole varsinaisesti säkenöinyt EM-kentillä, mutta lohkovaiheen hyvät otteet ja kohtalaisen helppo jatko-ohjelma ovat olleet tasaisten peliesitysten ohella viemässä joukkuetta neljän parhaan joukkoon. Kotiedun turvin Englantia voidaan pitää tällä hetkellä ehkä suurimpana mestarisuosikkina.

Englanti pääsee otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan, sillä ainut mahdollinen poissaolija on Ukraina-ottelun vamman takia huilannut Bukayo Saka. Englannilla on kuitenkin todella leveä rosteri, joten Sakalle löytyy kelpo paikkaaja esimerkiksi Jadon Sanchosta. Leveyttä kokoonpanosta löytyy muutenkin, joten mahdollinen jatkoaika suosisi enemmän Englantia, joka saa vaihdettua tuoretta ja laadukasta jalkaa kentälle.

Tanskan tuhkimotarina on kahta voittoa vailla sinettiään

Tanskan kisat ovat olleet melkoista vuoristorataa. Avausottelussa joukkueen tähtipelaaja Christian Eriksenin sydänkohtaus ja sitä seurannut epävarmuus on nyt käännetty voimavaraksi. Koko Tanska sekä maajoukkue pelaavat tällä hetkellä suurella sydämellä Eriksenille ja koko tilanne on käännetty isoksi vahvuudeksi.

Tanska hävisi lopulta avausottelunsa Suomelle 1-0 ja toisessakin ottelussa tuli kuonoon Belgialta lukemin 2-1, mutta lohkovaiheen kuolemanottelussa se jyräsi Venäjän lukemin 4-1 ja eteni lohkokolmosena jatkoon. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella joukkue kaatoi Walesin puhtaasti 4-0. Puolivälierässä Tshekki oli iso kanto kaskessa, mutta lopulta juutit onnistuivat selvittämään tiensä jatkoon loppulukemin 2-1.

Tanska on saanut onnistumisia varsin leveällä rintamalla ja etenkin kaksi ensimmäistä ottelua vaihtopenkillä istunut, mutta Venäjä-ottelussa kentälle päästetty Nice-hyökkääjä Kasper Dolberg on ollut loistavassa iskussa. Vasta 23-vuotias tanskalainen on takonut jo kolme maalia vastustajan verkkoon vaikka peliaika on ollut keskimäärin vain tunti per peli. Potentiaalinen tulevaisuuden superhyökkääjä, josta tulee olemaan iloa Tanskan jalkapallomaajoukkueelle vielä pitkään.

Tanska pääsee otteluun lähes parhaalla kokoonpanolla, sillä sivussa on ainoastaan pitkälle sairauslomalle sydänkohtauksen takia joutunut Eriksen. Tanska muutti taktisesti pelaamistaan Eriksenin tragedian jälkeen ja joukkue on omaksunut loistavasti Kasper Hjulmandin pelisuunnitelman, jossa välillä vetäydytään puolustamaan tiiviisti, mutta ajoittain isketään korkealla prässillä vastustajan alakertaan.

Luvassa tasaista ja vähämaalista vääntöä

Ottelun lähtökohdat ovat varsin selvät. Englanti jatkanee samaa defensiivistä pelitaktiikkaa, joka on toiminut virheettömästi läpi turnauksen. Joukkue on ottelussa materiaali- ja kotiedun turvin suosikki ja Wembleyn illassa se haluaa varmasti näyttää parastaan kotiyleisölle.

Tanskan alakerta on kuitenkin varsin vankkaa tekoa ja kymmenellä miehellä tiiviisti puolustavat juutit pyrkivät varmasti pitämään oman maalin puhtaana. Tilaisuuden tullen korkea prässi tai nopeat vastaiskut ovat ne keinot, jolla tanskalaiset pyrkivät Englantia horjuttamaan. Ottelua pyritään kuitenkin vieraiden näkökulmasta venyttämään mahdollisimman pitkään maalittomana.

Täysin paineettomasti otteluun lähtevät tanskalaiset pelaavat isolla sydämellä Eriksenille ja valtavista menestyspaineista kärsivät englantilaiset eivät todellakaan tule pääsemään ottelussa helpolla. Englanti on totta kai ottelussa suosikki, mutta Tanskan iskukyky on tiedossa ja ottelusta tuskin muodostuu yksipuolinen näytös.

Vedonlyöntimielessä kaikista kutkuttavimmat peli-ideat löytyvät Tanskan menestyksestä ja vähämaalisesta lopputuloksesta, sillä markkina on hieman aliarvioinut vieraiden menestysmahdollisuuksia. Käytetään peleissä Tanskan menestystä aasialaisella tasoitusvedolla (+0,5) ja alle 2,5 maalista tarjottua kerrointa, joka yltää juuri ja juuri pelikohteeksi. Pidetään panostasot kuitenkin matalana ja nautitaan huippuottelusta.

Pelivalinnat:

  • Englanti – Tanska: Alle 2,5 maalia 1,63. Arvio 63%, kerroinraja 1,59.
  • AT: Englanti -0,5 2 Tanska, 2,25. Arvio 47%, kerroinraja 2,13.

Mr Green tarjoaa Tanskan voitosta megakerrointa 100,00!

Vedonlyöntiyhtiö Mr Green tarjoaa uusille liittyville asiakkaille mahdollisuuden lyödä vetoa Tanskan voitosta superkertoimella 100,00.

Osuessaan veto palauttaa rahat 100-kertaisesti ja mikä parasta, kaikki voitot ovat täysin kierrätysvapaata käteistä!