Suomen jääkiekkomaajoukkueen MM-turnaus on lohkovaiheen osalta yhtä ottelua vailla paketissa. Leijonat kohtaavat tiistai-iltana Nokia Arenalla lohkovaiheen viimeisessä ottelussa eilen pelanneen ja Ruotsille taipuneen Tanskan. Suomen sijoitus A-lohkossa on naulattu jo kolmospaikalle, mutta tämäniltainen vastustaja Tanska omaa vielä saumoja lohkon neljänneksi. Se on kuitenkin riippuvainen myös päiväottelun Saksa-Ranska tuloksesta, joten pudotuspelipaikka ei ole enää pelkästään juuttien omissa käsissä. Leijonat lähtevät otteluun selvinä suosikkeina, mutta päiväottelun tulos määrittää Tanskan motivaatiota illan otteluun.
Leijonat varmistanut paikkansa A-lohkon kolmosena
Suomen jääkiekkomaajoukkue lähti turnaukseen oman lohkonsa suurimpana suosikkina, mutta tappiot USA:ta ja Ruotsia vastaan takasivat sen, että lohkovoitosta Leijonat eivät pääse lohkovaiheen viimeisellä kierroksella taistelemaan. USA ja Ruotsi ratkaisevat tiistain keskinäisessä iltapäiväottelussa A-lohkon voiton ja Suomen on tyytyminen lohkon kolmospaikkaan. Tämä tarkoittaa varmuudella jo sitä, että Suomi saa vastaansa B-lohkosta joko Kanadan tai Tshekin. Nuo joukkueet pelaavat niin ikään keskinäisen ottelun tänään ja tuon ottelun voittaja on lohkon kakkonen ja Suomen tuleva vastus puolivälierään.
Leijonien turnaus ei ole toistaiseksi ollut lohkovaiheen osalta toivotunlainen, sillä peli on ailahdellut rajusti ja ihan parasta Suomea ei olla nähty kuudessa ensimmäisessä ottelussa kuin ajoittain. Suomi on hävinnyt kaksi ”kovaa” ottelua ja vaikka Leijonat on pystynyt ottamaan rutiinivoitot ennalta heikompia maita vastaan, niin peli ei ole missään nimeessä vakuuttanut. Jukka Jalosen apureineen onkin saatava ulosmitattua joukkueesta pudotuspeleissä aiempaa enemmän, mikäli Leijonat mielivät uusia viime kevään maailmanmestaruuden.
Tanskan turnaus on sujunut kutakuinkin odotetulla tavalla, sillä joukkueen odotettiin taistelevan lohkon viimeisestä pudotuspelipaikasta yhdessä Saksan kanssa. Ennen päätöskierrosta tilanne on juuri odotetunlainen, sillä joukkueiden välinen piste-ero on yksi piste Saksan hyväksi, kun molemmilla joukkueilla on yksi ottelu pelattavana. Saksa kohtaa klo 12:20 alkavassa ottelussa Ranskan ja saksalaiset ovat suursuosikkeja nappaamaan kolme pistettä tuosta ottelusta. Kolmen pisteen voitto varmistaisi Saksan pudotuspelipaikan ja samalla jättäisi Tanskan varmuudella ulos playoffeista jo ennen iltaottelua.
Tanskan leirissä seurataan päiväpeliä varmasti silmä tarkkana ja toivotaan maalien muodossa apuja ranskalaisilta. Mikäli Saksa kellistää Ranskan, niin tanskalaisleirissä saattaa tulla henkinen ulospuhallus ja motivaatiota illan Suomi-otteluun voi vain arvailla. Päivän Saksa-Ranska ottelu määrittelee hyvin pitkälti myös tämän ottelun pelinkuvaa, mutta tuskin Tanska täysin läskiksi ottelua heittää vaikka mahdollisuudet jatkopaikkaan olisivatkin jo menneet.
Leijonat suosikki, parhaat edut tarjolla total-vedoissa
Kuten todettua, niin ennakkopeleissä tämä ottelu on vaikea pähkinä purtavaksi Tanskan tilanteen takia. Suomi on joukkueista perustasoltaan selvästi parempi kokonaisuus ja selvä suosikki otteluun, mutta pelimielessä Leijonien kertoimet eivät kiinnosta. Todennäköisin skenaario on Saksan voitto päiväottelussa ja Tanskan jääminen ulos pudotuspeleistä jo ennen illan ottelua. Tämä avaisi Suomelle sauman kaunistella maalieroa ja nostaa itseluottamusta ennen pudotuspelejä. Toki myös Tanskan riveistä löytyy tulivoimaa ja se pystyy iskemään maaleja Suomen tasoisen joukkueen verkkoon.
Pelimielessä kohteen kiinnostavinta antia onkin ennakkovedoissa maalimäärät, sillä olemme markkinan kanssa hieman eri mieltä total-linjasta. Arviomme mukaan ottelussa nähdään yli 5,5 maalia 47% todennäköisyydellä ja kun TonyBet sekä Nitro Casino tarjoilevat kohteeseen kertoimen 2,31, niin iltaotteluun päästään lyömään panoksia. Panostaso on kuitenkin syytä pitää matalana tässä kohteessa.
23.5.2023 Jääkiekon MM-kisat: Suomi – Tanska