Löydät sivustoltamme luonnollisesti myös tasaiseen tahtiin julkaistavia veikkausvihjeitä ja muita pelisuosituksia, joiden avulla itse kukin vedonlyöjä saa toivottavasti uutta osviittaa vetolappujen täyttöön. Kaikki sivustollamme esiintyvät vedonlyöntivihjeet ovat luonnollisesti myös ilmaisia, eli ne ovat luettavissa kellonympäri ilman turhia maksumuureja!
Veikkausvihjeet laaditaan usean eri vihjegurun toimesta. Vihjaajan nimimerkin / nimen löydät jokaisen vetovihjeen alareunasta.
Tiistain kolmannessa MM-ottelussa kohtaavat kaksi laatujoukkuetta, kun yhteen iskevät Meksiko ja Puola! Olemme betsimarkkinan kanssa eri mieltä ottelun voimasuhteista ja otteluun on tarjolla maistuva pelikohde!
Tanskan MM-urakka Qatarin helteessä alkaa tiistaina kello 15:00 ottelulla Tunisiaa vastaan! Otteluun on tarjolla kaksi maistuvaa pelikohdetta, jotka kannattaa hyödyntää!
Lionel Messin tähdittämä Argentiina avaa MM-kisat tiistaina kello 12:00 ottelulla Saudi-Arabiaa vastaan! La Albiceleste on ottelussa megasuosikki ja luvassa voi olla runsasmaaliset murskajaiset.
Jalkapallon MM-kisojen maanantain iltaottelussa kohtaavat USA ja Wales! Futisasiantuntijamme povaa ottelusta varsin tasaista kohtaamista ja kun kerroin liikaa kallellaan USA:n suuntaan, niin pelit päästään iskemään sisään Walesin puolesta!
Raivokkaan ja fanaattisen kotiyleisön edessä pelaava FURIA pelaa jatkopaikasta ukrainalaista Natus Vincereä vastaan! Pystyykö brassiyllättäjä haastamaan mestarin vai onko suosikki lopulta parempi?
Rio de Janeirossa on perjantaina luvassa kaksi laadukasta puolivälierää! Illan pelit alkavat Spiritin ja Heroic'n välisellä kohtaamisella, josta asiantuntijamme povaa täyttä kolmen kartan näytöstä!
Maanantai-ilta huipentuu Rio de Janeirossa Heroic'n ja Liquidin kohtaamiseen! Voittajalle on luvassa paikka kahdeksan parhaan joukossa, joten panokset ovat huipussaan!
Natus Vincere on putoamisuhan alla Rion Major-turnauksessa ja ensimmäisenä kantona kaskessa on huiman turnauksen toistaiseksi pelannut Bad News Eagles! Kestääkö ennakkosuosikki paineet vai jatkaa BNE yllätyksien järjestelyä?
HJK:n kausi päättyy Eurooppa-liigan lohkovaiheen otteluun espanjalaista Betisiä vastaan. Panoksettomassa ottelussa tuskin nähdään suurta jalkapalloilun riemua, joten luvassa voi hyvinkin olla vähämaalinen nyhjäys.
Veikkausvihjeet
Löydät sivustoltamme luonnollisesti myös tasaiseen tahtiin julkaistavia veikkausvihjeitä ja muita pelisuosituksia, joiden avulla itse kukin vedonlyöjä saa toivottavasti uutta osviittaa vetolappujen täyttöön. Kaikki sivustollamme esiintyvät vedonlyöntivihjeet ovat luonnollisesti myös ilmaisia, eli ne ovat luettavissa kellonympäri ilman turhia maksumuureja! Veikkausvihjeet laaditaan usean eri vihjegurun toimesta. Vihjaajan nimimerkin / nimen löydät jokaisen vetovihjeen alareunasta.
22.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Meksiko – Puola
Tiistain kolmannessa MM-ottelussa kohtaavat kaksi laatujoukkuetta, kun yhteen iskevät Meksiko ja Puola! Olemme betsimarkkinan kanssa eri mieltä ottelun voimasuhteista ja otteluun on tarjolla maistuva pelikohde!
22.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Tanska – Tunisia
Tanskan MM-urakka Qatarin helteessä alkaa tiistaina kello 15:00 ottelulla Tunisiaa vastaan! Otteluun on tarjolla kaksi maistuvaa pelikohdetta, jotka kannattaa hyödyntää!
22.11.2022 Jalkapallon MM-kisat: Argentiina – Saudi-Arabia
Lionel Messin tähdittämä Argentiina avaa MM-kisat tiistaina kello 12:00 ottelulla Saudi-Arabiaa vastaan! La Albiceleste on ottelussa megasuosikki ja luvassa voi olla runsasmaaliset murskajaiset.
21.11.2022 Jalkapallon MM-kisat 2022: USA – Wales
Jalkapallon MM-kisojen maanantain iltaottelussa kohtaavat USA ja Wales! Futisasiantuntijamme povaa ottelusta varsin tasaista kohtaamista ja kun kerroin liikaa kallellaan USA:n suuntaan, niin pelit päästään iskemään sisään Walesin puolesta!
11.11.2022 IEM Major Rio: FURIA – Natus Vincere
Raivokkaan ja fanaattisen kotiyleisön edessä pelaava FURIA pelaa jatkopaikasta ukrainalaista Natus Vincereä vastaan! Pystyykö brassiyllättäjä haastamaan mestarin vai onko suosikki lopulta parempi?
11.11.2022 IEM Major Rio: Spirit – Heroic
Rio de Janeirossa on perjantaina luvassa kaksi laadukasta puolivälierää! Illan pelit alkavat Spiritin ja Heroic'n välisellä kohtaamisella, josta asiantuntijamme povaa täyttä kolmen kartan näytöstä!
7.11.2022 IEM Major Rio: Heroic – Liquid
Maanantai-ilta huipentuu Rio de Janeirossa Heroic'n ja Liquidin kohtaamiseen! Voittajalle on luvassa paikka kahdeksan parhaan joukossa, joten panokset ovat huipussaan!
7.11.2022 IEM Major Rio: BIG – fnatic
BIG ja fnatic kohtaavat kello 19:30 alkavassa ottelussa! Panoksena on paikka Rion majoreiden Champions Stagelle kahdeksan parhaan joukkoon!
7.11.2022 IEM Major Rio: Natus Vincere – Bad News Eagles
Natus Vincere on putoamisuhan alla Rion Major-turnauksessa ja ensimmäisenä kantona kaskessa on huiman turnauksen toistaiseksi pelannut Bad News Eagles! Kestääkö ennakkosuosikki paineet vai jatkaa BNE yllätyksien järjestelyä?
3.11.2022 Eurooppa-liiga: Betis – HJK